Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

En jaksa alkaa etsiä onko tästä aiheesta viimeaikoina keskusteltu, mutta olisko kokeneilla neuvoja apuja mitä niille tehdä??



Lähinnä mikä auttaisi kutinaan ja helpottaisi oloa.



Lääkettähän niihin ei ole kun ovat virusperäisiä. Lekuriaika on keskiviikkona (muustakin syystä) joten jos jotain reseptihoitoa olette saaneet niin kertokaa niin osaan vaatia.



Kaikki " hörhöhoidotkin" otetaan vastaan.



Ollaan rasvattu erilaisin voitein, hoidettu homeopatiapillereillä jne... ei auta ainakaan vielä (2 vkoa mennyt).

Kommentit (11)

Apua en kyllä osaa antaa. Maillä molluskat ovat jo taakse jäänyttä elämää, mutta muistan hyvin tuon ajan. Nyt 5,5-vuotias neitimme kärsi niistä n. vuosi sitten. Kaiken kaikkiaan syyliä tuli ja meni yhteensä n. vuoden ajan, joten ihan kahdessa viikossa ette luultavasti niistä eroon pääse, valitettavasti. Itse emme käyttäneet oikeastaan mitään konsteja, ihan vain perusvoiteella toisinaan rasvattiin. Sinänsä meidän kohdalla oli helpotus, ettei tyttö ainakaan valitellut syylien kutiamista, ei siis tullut tarvetta raapiakaan. Itsekseen syylät sitten aina kasvoivat, puhkesivat ja uusia tuli milloin minnekin, pääasiassa jalkoihin. Neuvolassa annettiin myös ymmärtää, että ne häviävät itsestään ajan kuluessa ja kestoa on vaikea ennustaa. Terkkari kuitenkin kehotti varautumaan ainakin puolen vuoden syyläkauteen ja meillä tosiaan meni n. vuosi, ennen kuin viimeinenkin syylä oli hävinnyt eikä uusia enää tullut.



Sellaisen neuvon itse sain, että jos molluskoita ilmestyy oikein kiusallisiin paikkoihin ja ne toden teolla haittaavat elämää, voi kokeilla osterivinokaskapseleita (saa esim. luontaistuotekaupoista). Joillain ovat kuulemma tehonneet hyvin, itse emme niitä edes kokeilleet.



Tsemppiä teille molluskoiden kukistamiseen, häviävät kyllä ennemmin tai myöhemmin:)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

eli varsinaista hoitoa ei molluskoihin ole. Kävimme poikamme kanssa syksyllä lääkärissä, kun toiseen kylkeen/kainaloon ilmestyi näppylöitä. Osoittautuivat juuri molluskoiksi. Ovat parantuneen jo täysin, eli meillä meni n. 3kk ja poistuivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Muutamasta tuli hieman verta kun olivat kuivumassa kun poika raapaisi ruven irti.



Meille lääkäri ainakin sanoi, että mitään lääkekuuria ei vaikuta syödä, koska ei tehoa. Ainoa on tuo nyppiminen pois, mitä ei ainakaan meille suositeltu. Ja lääkäri sanoi, että hän ei sitä kovin mielellään lapselle tee, sattuu kuitenkin vaikka iho puudutettaisiinkin.



Me rasvailimme ihoa säännöllisesti ja huolellisesti, jotta eivät ainakaan leviäisi muualle kuivalle iholle. En tiedä auttoiko, mutta pysyivät ainakin siellä kainalo-kylki alueella. Bacibact tai sibicorttia voi laittaa jos alkavat tulehtumaan. Tulehtuminen on lääkärin mukaan merkki siitä, että ovat parantumassa.

Meille ihotautilääkäri, jonka luona kävimme muissa asioissa syylien aikaan sanoi, että yleensä syylät pysyvät puolesta vuodesta vuoteen ja katoavat sitten itsestään. Meillä meni aika tasan puoli vuotta ensimmäisten syylien ilmestymisestä viimeisten lähtöön.



Samainen lääkäri myös sanoi, että jos syyliä tulee ongelmaksi asti, niitä voidaan vastaanotolla rikkoa neulalla muutamia, mikä saattaa käynnistää paranemisreaktion, mutta ei suosietllut ko. hoitoa meille, kun syyliä oli vain 20-30. En sitten tiedä voisiko ko. hoitoa kokeilla kotonakin.



Lääkärin mukaan syylät eivät kutia tai ole muutenkaan haitallisia kuin kosmeettisesti. Meillä kyllä syylät tulehtuivat loppuvaiheessa, mikä olisi esim. kesäaikaan voinut olla hieman ikävää. Ja kuten edellinenkin kirjoittaja mainitsi, tartunta iskee helpoiten rikkinäiselle iholle, esim. atooppisen ihottuman alueille. Eli teilläkin ihon kutinaan saattaa olla joku muu syy kuin molluskat.



Jaksamista syylien kanssa. Muistaisin jostain lukeneeni, että kerran sairastetun tartunnan jälkeen elimistö kehittää vastustukyvyn ko. syyliä vastaan. Eli kun nuo syylät on kerran kärsitty, niin ongelman pitäisi olla lopullisesti poissa päiväjärjestyksestä.



Mielenkiinnosta luin tätä kun muistelen niitä itselläni olleen joskus mukulana ja silloin niitä nypittiin joka armasen ilta mikä ei ollut missään nimessä kivaa ja kerran oikein lääkärissä jostakin syystä,olisko ollu etten antanu kotona tehdä. Siitä kohta kolmekymmentä vuotta. Ei ole koskaan uusiutunu kuten joku tossa jo totesikin.

SurinaS

.. kun näppyjä kuopuksen kainalossa ihmettelin, että ontelosyyliä ja menevät ohi kun menevät. Iskevät kuulema helosti kuivalle rikkinäiselle iholle. Kuopuksella on laikuttaisena atooppista ihottumaa, joten sitä ollaan sit ahkerasti rasvattu sekä perusvoiteella, että pahimmillaan kortisonirasvalla. Muuta ohjetta en osaa itsekään antaa. Ja ne tosiaan häviävät itsekseen, mutta se voi viedä kaksikin vuotta!



Esikolla niitä oli joskus myös, mutten enää muista kaunako meni kun hävisi..

Meillä tytöille annettiin osterivinokaskapseleita ja esikoisella alkoi kyllä häviämään ne, eikä olleet enää niin ärhäkän näköisiäkään - keskimmäisellä ei tullut kovinkaan monta, kun sai aloitettua heti. Luontaistuotekaupasta sain vinkkiä siitä....



--Mirpa--

Ontelosyyliin itseensähän ei oikeastaan ole lääkettä. Ne voivat pysyä kahdesta viikosta kahteen vuoteen, olen kuullut, ja häviävät sitten itsestään.

Jos ontelosyylistä tulee taipeisiin punoittavaa, kutiavaa ihottumaa, niin sinkkivoide voi helpottaa sitä.

Niinkuin aiemmissakin viesteissä sanottiin, mitään hoitoa ei molluskoihin oikeastaan ole. Tulevat ja menevät omia aikojaan.



Meidän kuopuksella (nyt 3v9kk) oli juuri n. vuoden ajan molluskoita. Niitä oli välillä aika paljonkin, etenkin nivustaipeissa ja tuntuivat kutiavankin jonkun verran, välillä lapsi raapi niitä rikki. Rasvailin joka ilta perusvoiteella,jolla rasvaan muutenkin lapsen joka päivä. Mitään muuta en oikeastaan tehnyt, välillä puhdistin desinfiointiaineella rikki menneitä molluskoja.

Sitten yhtenä päivänä vaan huomasin, että lapsella ei ole enää yhtään molluskaa, olivat kodonneet pikkuhiljaa.

Itselläni on myös ollut lapsena molluskoita, samoin oli kaverillani. He kävivät lääkärillä jäädyttämässä niitä ja oli kivuliasta kuulemma.En tiedä tehdäänkö sellaista enää nykyään.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat