Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Vaihdan tyynyliinat ja lakanat joka toinen viikko. Pyrin imuroimaan sängyn ja petarin samalla. Joskus vien vuodevaatteet ulos samalla jos sää on hyvä. Kerran pari vuoteen olen pessyt peitot mutta tyynyjä en. uusin niitä tarpeen mukaan, kun ovat tarpeeksi kulahtaneita.

Sivut

Kommentit (52)

Meillä on 7 kg pyykinpesukone. Tyynyt ja peitot pesen tarpeen mukaan. Mies hikoilee meillä eniten, hänen useimmiten. Tai jos lapsilta sattuu vahinkoja sänkyyn. Tuuletan kovilla pakkasilla. Kesän alkaessa vien vanhat tyynyt maalle mökille tai teltta tyynyiksi eli kerran vuodessa vaihdan uudet tyynyt.

ja sama rytmi oli silloinkin kun tein 10-12h työpäiviä. Yksinkertaisesti siitä syystä että nautin puhtaiden mankeloitujen lakanoiden antamasta tunteesta iholla.



Muuten olen yrittänyt noudattaa isoisäni (80v.) neuvoa: vähän päivässä, paljon viikossa. Käytännössä se tarkoittaa pitkän päälle aikaa säästävien rutiinien kehittämistä. Meillä esimerkiksi näin: astiat koneeseen heti ruuanlaiton/syömisen yhteydessä ja kone päälle iltapalan jälkeen. Illalla 5 min järjestely keittiössä (pintojen pyyhintä, kertyneiden tavaroiden palauttaminen paikalleen), 5 min olohuoneessa (luetut lehdet, kerääntyneet lelut) ja 5 min joko eteisessä tai jossain makuuhuoneista. Aamulla herätyskello soimaan sen verran ajoissa ettei tule paniikkia ja tiskikoneen tyhjennys, vessan pintojen kevyt pyyhintä. Iltapäivällä pyykkikoneellinen pyörimään ja edellispäivän pyykit telineestä viikaten kaappiin.



Kerran viikossa (yleensä lauantaisin) isommat yhdessä: imurointi, lakanoiden vaihto (pesuun heti ja märkänä mankeliin), lattioiden pesu joka toinen viikko, joka toinen viikko mattojen tamppaus, projekti (esim. vaatehuoneen järjestys, verhojen vaihto, joulutavaroiden kerääminen pois...) kukkien kastelu ja koiran harjaus. Illalla saunaan ja syödään hyvää ruokaa, katsotaan joku kiva leffa ja ollaan tyytyväisiä itseemme.



Jokainen tietenkin tavallaan, mutta meille sopii tämä ylläpitotekniikka. Ei ole koskaan sellaista paniikkijärjestelyä jos joku kutsuu itsensä kylään ja itsekin viihtyy paremmin kun on perussiistiä. Aiemmin on kyllä eletty kuin siat pellossa (olohuoneessa astioita, karkkipapereita, joka paikassa puoliksi pidettyjä vaatteita, papereita, lehtiä, koirankarvoja...) mutta onneksi ei enää!



Mitä tulee bakteerialtistukseen niin ei meilläkään ylihygeenista sen suhteen ole. Mutta ei sitten myöskään vatsatautia ym aiheuttavia pöpöjä pinnoilla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä kaikki nukkuu yöpuvuissa ja niitä vaihdetaan puhtaisiin usein. Näin ollen lakanat eivät likaannu siinä määrin kuin alasti nukkuen koska hiki imeytyy pyjamaan, ei lakanoihin. Meillä riittää lakanoiden vaihto n. kerran kuussa eivätkä ne ole silloinkaan aina edes likaisia. Mikä myös vaikuttaa lakanoiden vaihtoväliin on seksielämän vireys. Eli miten usein tulee lakanoiden välissä lemmiskeltyä, joskus useammin, joskus hervemmin ja joskus sitä puuhataan muualla, esim. kylppärissä.

Ei parane yleistää tuota lakananvaihtoväliä tuntematta olosuhteita ja tottumuksia.

Jos tosiaan pesit 10 kattilaa, 2 paistinpannua, 2 piirakkavuokaa ja kymmenittäin purkkeja ym. yhdellä pienellä vesialtaallisella, niin ei varmaan astiat tulleet kovin puhtaiksi???

Vaikea uskoa, että kukaan oikeasti nukkuu noin pitkiä aikoja samoilla lakanoilla?



Vaihdan vähintään joka toinen viikko lakanat, mielummin viikoittain. Ainakin tummansinisistä /-punaisista jo pölyn ihan näkeekin jo toisen viikon jälkeen. Kyllä mielummin jätän jotain muuta tekemättä, kuin jotain sellaista mikä vaikuttaa suoraan terveyteen ja hyvinvointiin.

Lakanat pyrin vaihtamaan n. 2 viikon välein ( en pitdä tarkkaa kirjanpitoa :) ) Teen homman vaiheittain ja eri päivinä. Mulla on 7 kilon pesukone ja siihen mahtuu kahden hengen petivaatteet. Pesen-rummutan ja laitan takaisin sänkyyn. Näin selviän turhilta viikkauksilta. Yleensä menee pari lakana koneellista per pvä eli lakanat on vaihdettu parissa päivässä.



Astianpesukone pyörii meillä n 1,5 kertaa/vrk.

Erikseen ei tule petivaatteita paljon tuuleteltua, ei myöskään pestyä koneessa.



3 lasta, käyn työssä.



Mulla on ihan selkeä rytmi lakanoiden vaihdolle, kalenteriin laitettuna joka toiselle vk-lopulle merkintä lakanoiden vaihdosta, niin ei jää vaihtamatta :-). Ei kyllä tuon kauempaa voisi samoilla nukkuakaan!





(Nykyään helpottaa kun siivoojat vaihtaa kahden murkkuikäisen lakanat, ennen vaihtoivat muka itse mutta ainahan niitä sai korjailla.)


Ottamatta nyt juuri muuhun kantaa kuin alkuperäiseen kysymykseen:



Meillä vaihdetaan aikuisten lakanat kerran viikossa, lasten kahden viikon välein. Yhtään pidempi ei tuo vaihtoväli voisi olla, vaikka peseydymme ihan normaalisti päivittäin. Ja koko toimenpide ei vie aikaa puolta tuntia kauempaa (tietty meillä on siihen jo rutiinia :)



Hämmästyttää, kuinka ihmiset VOIVAT nukkua jopa kuukauden samoilla lakanoilla? Työkaverini äsken huomautti, että ihmisten hygieniakäsitykset eriävät aikalailla. Todentotta.

ehdittekö te pestä vaatteitanne vai jääkö nekin? Meillä vaatteiden pesemiseen ja viikkaamiseen menee kyllä reilusti enemmän aikaa kuin lakanapyykkiin.



Meillä heitetään lakanat illalla ennen nukkumaan menoa koneeseen ja samantien uudet sänkyyn. Kone päälle ja aamulla herätys klo 6.00, jolloin pyykitkin puhtaat. Lakanat kuivaajaan ja 7.30 kun on aika lähteä töihin on lakanat jo kuivat. Viikkaaminen ei kauaa kestä. Kerralla koneeseen menee kahden sängyn lakanat, joten hommaa riittää kahdelle illalle. Lakanoiden koneeseen heittämiseen menee noin 15 min / ilta ja aamuhommaan max 10 min /aamu. Joskus pyykki jää viikonloppuun. jolloin saadaan kaikki hoidettua yhdessä päivässä.



Lakanat pestään kerran kahdessa viikossa (tarvittaessa useammin esim. muun valkopyykin kanssa), tyynyliinat viikoittain. Ja perheessä siis neljä hlöä.

- joskus kyllä menee varmaan 2 kk. Vuodevaatteita en tuuleta käytännössä koskaan ja tyynyt pesen kerran vuodessa. Peittoja en ikinä. Olen aika kova siivooja ja tuulettaja, mutta petivaatteissa en ole koskaan havainnut mitään hajuhaittoja. Kukaan perheessämme ei tosin olekaan kova hikoilemaan.



Mun mielestä on ekologisesti todella ongelmallista pestä lakanoita tai mitään muitakaan tekstiilejä, jos ne eivät ole likaisia. Tyttöni (4 v) pitää samaa vaatekertaa niin kauan, että se on likaantunut (3-4 päivää). Tietysti alusvaatteet ja sukat vaihdetaan päivittäin. Itse teen kirjoituspöytä-hommia, joten työvaatteitani täytyy pestä tosi harvoin ja kotivaatteissa ei jokunen tahra haittaa. Pesukonetta meillä käytetään vain viikonloppuisin halvemman sähkön aikaan ja 2 täyttä koneellista riittää kolmihenkisessä perheessämme.




Mutta sehän näkyy että kotiäideillä on aikaa.



En minä kyllä ymmärrä miten aamulla lakanoiden kuivaus menisi " siinä samassa" . Minulla menee 20 minuuttia herätyskellon soimisesta siihen kun ulko-ovi käy. Siinä ajassa käyn suihkussa, puen ja syön aamupalan sekä laitan lapsille harkkaeväät laukkuun. Kyllä minusta olisi aivan mahdotonta mahduttaa siihen vielä jotain lakanapyykkiä... Yöunesta en halua pyykkäysaikaa repiä kun muutenkin uni jää luvattoman lyhyeksi.



Sitäpaitsi ei se pyykkäys ole ainoa ajankulu, viiden ihmisen lakanoiden vaihtoon kuluu aikaa myös. Eikä meillä niitä vaatteitakaan päivittäin pestä. Meillä on erikseen kotivaatteet jotka pestään sitten kun ovat niin likaisia että on pakko. Lasten koulu- ja päiväkotivaatteet pestään sitten kun ovat likaisia, joskus päivittäin mutta joskus samat vaatteet voivat mennä montakin päivää. Itse käytän töissä työnantajan vaatteita ja saatan käyttää työmatkoilla samoja vaatteita viikon, joskus kaksikin - kaytänhän niitä käytännössä vain 1-2 tuntia päivässä enkä oikeastaan esiinny niissä vaatteissa missään julkisesti. Mies työskentelee omissa vaatteissaan ja hän pesee ne silloin kun pesee, en ole seurannut kuinka usein. Pukujahan hän ei juuri pese, mutta paitoja varmaan menee...



Eikä meillä kyllä ehditä muutenkaan kauheasti siivoilla. Olemme asuneet nykyisessä talossamme 5,5 vuotta. Sinä aikana ikkunat on pesty kerran - talon rappauksen jälkeen ;) Imuroida yritetään 1-2 viikon välein vähän sen mukaan kun pöly alkaa ärsyttää eikä suinkaan aina ihan joka kolosta vaan välillä vain sellaista " keskilattiaimurointia" . Keittiön lattiaa on pakko pestä melkeinpä joka kuukausi ja ehkä kerran, pari vuodessa pestään myöskin eteisen ja tuulikaapin lattiat. Muita lattioita ei ole pesty koskaan - vähän pyyhitty joskus jos on ollut tahroja jotka eivät ole imurilla lähteneet. Vessat ja kylppärit pestään tarpeen mukaan pari kertaa kuussa. Tiskatakin ehditään joskus vain kerran, pari viikossa ja astiat kertyvät ympäri keittiötä.



Kyllähän tämä sekasotku joskus ärsyttää. Tavoitteena olisi hankkia siivooja jossain vaiheessa mutta toistaiseksi tilanne on ollut se ettemme olisi saaneet verovähennystä joten emme ole raaskineet siihen sijoittaa. Sitäpaitsi siivoojan hankkimisessakin on oma työnsä.



Pidämme siivoamista ja kuuraamista tärkeämpänä työmme lisäksi lasten harrastuksia, perheen yhteistä aikaa ja sitä ettei lasten tarvitse viettää pitkiä päiviä hoidossa. Käymme molemmat täyspäiväisesti (tai vähän ylikin) töissä, mutta siitä huolimatta ekaluokkalaisen ja eskari-ikäisen ei tarvitse käydä iltapäivähoidossa ja 2-vuotias viettää päiväkodissa vain muutaman tunnin 2-3 päivänä viikossa. Lapsilla on yhteensä 11 harkat viikossa joihin heidät kuljetamme ja lisäksi yritämme myös miehen kanssa pitää kunnostamme huolta sekä tehdä perheen kanssa kaikenlaista kivaa. mies tekee aika paljon töitä kotona koska työpäivät työpaikalla jäävät lyhyiksi lasten kuskailun vuoksi.



Ja jos hygienia jotakuta huolettaa niin tällainen tavallinen " kotipöpöaltistus" on tautien ja allergioiden kannalta vain hyvä asia. Viime vuonnakaan meidän perheestä kellään ei ollut mitään kunnon tautia eikä meille tullut ensimmäistäkään poissaoloa työstä, koulusta tai päiväkodista sairauden takia. Lapsistamme 2 vanhinta on syönyt elämässään yhden antibioottikuurin, kuopus ei sitäkään. Mahatauteja meillä on ollut lasten elinaikana yksi, esikoinen on sairastanut vauvarokon ja kaksi vanhinta vesirokon ja siinäpä ne meidän taudit taitavatkin olla. Allergioita ei ole eikä kellään ole koskaan ollut ensimmäistäkään korvatulehdusta.

En yleensä kommentoi täällä juttuja, lueskelen lähinnä hyviä kodinhoitoon tai rakentamiseen liittyviä vinkkejä, mutta kirjoituksesi kirvoitti vastaamaan.

Kuulostat samalta kuin naistenlehtien artikkeleissa esiintyvissä pikkujutuissa " esimerkkitapaukset" otsikolla " en osannut pysähtyä ajoissa" tai " sitten seurasi uupumus" .

Meitä samassa oravanpyörässä olevia on melko paljon. Itse en jaksaisi vielä arjen pyörityksen ohessa tulla tänne palstalle kertomaan yksityiskohtaisesti niinkin arkisesta asiasta kuin tiskaaminen. Toki pointti on hyvä; itse kukin voisi ajatella ekologisemmin arjen askareita.



Kuulostat aika... työlästyneeltä. Sellaista se arki on aika monella omakotiasujalla (ja monella muullakin). Vähän rivien välistä voi lukea, ettet aivan tyytyväinen itsekään ole tilanteeseen. Eikö lähipiirisi ymmärrä kuinka työlästä lapsiperheen arki on? Onko ystäväpiirissäsi paljon kerrostaloasujia? Käykö teillä koskaan ketään kylässä?



Monessa perheessä vanhempien työ/työaika ja -matkat määrittävät muut menot. Vasta sitten tulevat lasten harrastukset. Aika paljolta tuntuu lasten harjoituskertojen määrä ja siihen käytetty vielä noinkin pienille lapsille. Moni vanhempi ei siihen pysty; olette siinä suhteessa aika onnekkaita. Tulevina vuosina harkat varmaankin lisääntyvät...

Monet asiat ovat valintakysymyksiä.

Vedenkulutus yms. asiat ovat tärkeitä, mutta ei yksi ihminen kuitenkaan koko maailman asioita voi kuntoon laittaa.

Tee kerran viikossa toisin. Vaihda lakanat, tiskaa tiskit heti ruokailun jälkeen, tee se 5 min siivous, nosta jalat pöydälle ja rentoudu. Illalla on ihanaa pujahtaa puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.



terv. talonrakentaja


Pari kuukautta on silti aika normaali aika, kun unohtuu ennen sitä. En huomaa mitään hajua, mutta huomaan sitten eron puhtaisiin lakanoihin. Joskus tietty vaihdetaan myös useammiin, muttei 2 viikon välein. Meillä perheessä 4 henkeä ja koira. Puuhaa riittää ja oma jaksaminen on ollut välillä heikompaa. Pakko asettaa kriteerejä vähän matalemmalle. Enkä ole muutenkaan koskaan oppinut niin tiheää vaihtoväliä, joten siinä lienee suurin syy.



T: Ynis jälleen:)


Me periaatteessa pyrimme vaihtamaan lakanat kerran kuussa ja tyynyliinat mahdollisesti vähän useammin, mutta usein tilanne on se ettei kellään kerta kaikkiaan ole aikaa moiseen hommaan vaan on tuhat tärkeämpääkin asiaa tekemättä ja niin meillä sitten saatetaan nukkua monta kuukautta samoilla lakanoilla...



Vai onko niin että näihin kyssäreihin vastaavat vain ne jotka ehtivät vaihdella lakanoita (tai siivota muuten) ja ne jotka eivät ehdi eivät myöskään viitsi / kehtaa vastata? Oletteko kotiäitejä vai käyvätkö teillä molemmat vanhemmat töissä? Montako lasta teillä on?

vaihdetaa 1-2 viikon välein. Kesällä siis useammin kuin talvella. nyt kun olen raskaana, niin tuntuu että jatkuvasti nukun hiki päässä, joten on ihanaa vaihtaa usein lakanat :) Peitot ja tyynyt pesen pari kertaa vuodessa. Meidän perheessämme on neljä henkilöä ja pyykkihuolto hoituu 7kg pesukoneella ja rummulla. Mankeloin myös lakanat aina. Niin ja työssäkäyviä ollaan molemmat vanhemmat toistaiseksi.

Tutkimustietoa konepesun ja käsinpesun vedenkulutuksesta löytyy esim. Työtehoseuran sivuilta. Kodin energiaoppaassa kerrotaan seuraavaa:

" Astianpesun energiankulutus muodostuu veden kulutuksesta ja lämmityksestä sekä koneelliseen pesuun kuluvasta sähköstä. Vedenkulutuksen kannalta konepesu tulee useimmiten taloudellisimmaksi. Nykyiset 12 astiaston astianpesukoneet kuluttavat vettä keskimäärin 15 litraa pesukertaa kohti, kun taas saman määrän peseminen käsin kuluttaa vettä pesutavasta riippuen 35¿140 litraa.



Käsinpesu on edullisinta vain, mikäli astiat sekä pestään että huuhdotaan altaissa. Jo kahden henkilön taloudessa astioiden huuhtominen juoksevalla vedellä saattaa kuusinkertaistaa huuhteluveden kulutuksen. Pienikin perhe voi hyödyntää astianpesukonetta energiataloudellisesti valitsemalla pienikokoisen laitteen."



Jokaisella on omat tapansa huolehtia puhtaudesta ja siisteydestä ja omasta kodistaan. Itse en kyllä käyttäisi montaa päivää samaa mukia, saatika murokulhoa jossa on ollut maitoa. Maito ei peseydy kulhosta pois huuhtomalla se 0,5 dl:lla vettä. Mielestäni on jo terveysriski käyttää astiaa jossa on ollut maitoa uudelleen pesemättä sitä välillä, etenkin jos se seisoo huonelämpötilassa keittiön pöydällä.

Ja en kyllä paistaisi samalla pannulla esim. jauhelihaa jossa on paistettu aiemmin lettuja, eikä pannua ole pesty välillä.



Pesen mieluummin kattilat ja pannut käytön jälkeen ja laitan tiskariin käytetyt lautaset, lasit ym astiat ja pidän tiskipöydän siistinä. Mutta jokainen saa toki tehdä omalla tavallaan.



tosin tämä vuosi on poikkeus kun lumitöitä ei juuri ole tarvinnut tehdä. Lisäksi pihalta pitäisi kaataa parikymmentä isoa koivua kun saataisiin edes vähän lunta ja pakkasta ettei mene nurmikko pilalle. Sen jälkeen nuo puut pitää tietysti karsia, pilkkoa polttopuiksi ja pinota. Myöskin puiden ja pensaiden suojana olevat verkot tuppaavat helposti karkailemaan ja siirtyilemään kun ei ole lunta ja niitä pitää harva se päivä käydä laittamassa takaisin paikalleen ja tarkistamassa. Kompostikin on itse asiassa vielä tyhjentämättä. Myös autojen renkaidenvaihtoa pidetään meillä pihatyönä, pihavalot ovat temppuilleet tänä talvena poikkeuksellisen paljon,... ;)



Lisäksi normaalina talvena pitää pudotella lumia katoilta, suojata polttopuupinoja vedeltä ja lumelta (meillä on tällä hetkellä niin paljon polttopuita että iso osa niistä on pihalla pressun alla pinoissa). Kun puita haetaan jatkuvasti sisälle niin pinoja tarvitsee huoltaa.



Mutta kyllä toki talvi on vähemmän työmäärän aikaa kuin kevät, kesä ja syksy, silloinhan menee aikaa helposti pihatoissä monta tuntia päivässä. Meillä on puoli hehtaaria leikattavaa nurmikkoa, kymmenkunta omenapuuta, 5 luumua, 3 kirsikkaa, 2 päärynää, parikymmentä herukkapensasta, 5 karviaista, 3 tyrniä, kymmeniä vadelmapensaita, 50 metriä mansikkaa, parikymmentä neliötä ahomansikkaa ja mesimarjaa, paljon raparperia ja lisäksi kaikenlaista aroniaa, marjatuomipihlajaa ym... Joista tulee säilöttävää. Ja sitten tietysti lisäksi hirvittävä määrä koristepensaita, -puita ja kukkia. Ja sitten joka kesä kylvetään useampi aari kaikenlaista yksivuotista syötävää, eli puolet vuodesta ollaan omavaraisia tuoreiden vihannesten suhteen.



Lisäksi noihin pihatöihin on viime vuosina kuulunut aika paljon kaikenlaista rakentamista ja remontointia, ensi kesänä pitäisi remontoida pihan perältä varasto.



Ylläpitotöissäkin on vaikka mitä terassien pesua ja öljyämistä, kesätavaroiden esille ottamista, huoltotöitä ja varastoimista. Koneet pitää huoltaa, puhdistaa ja tankata, samoin kaivosta pitää pitää huolta. Pensaat ja puut pitää leikata, suojata tuholaisilta ja laittaa katetta juurille. Multa-alueet pitää jyrsiä monta kertaa kesässä. Sekä keväällä että syksyllä pitää lannoittaa ja kalkita koko tontti. Myrkyttää pitää pitkin kesää sekä rikkaruohoja että tuholaisia. Kitkemistä riittää koko kesälle ympäri tonttia. Ja sitä nurmikkoa pitäisi ajaa vähintään pari kertaa viikossa ja siihen menee aika monta tuntia kerrallaan, vähän riippuu kuinka huolellisesti tekee. Ja sitten aina pitää tietysti istuttaa uusia kasveja tuhoutuneiden tilalle,... Ja lopuksi kerätään sato talteen, kompostoidaan jätteet ja säilötään.



Kyllähän näitä pihatöitä riittää. Aika monella kerrostalossa tai rivitalossa asuvalla näyttää olevan tajua siitä kuinka paljon piha teettää töitä...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/P%C3%B6lypunkit+kadonneet+Suomesta+l%...



Pölypunkit kadonneet Suomesta lähes kokonaan

Minttu-Maaria Partanen



Pölypunkki on lähes täysin hävinnyt Suomesta, kertoo hyönteistutkija Juhani Itämies.



¿Ei se sukupuuttoon ole kuollut, mutta vähentynyt dramaattisesti.¿



Asuntojen kuiva sisäilma ja vuodevaatteiden uudet materiaalit ovat vaikuttaneet pölypunkin vähenemiseen. Eläin ei viihdy keinokuituisissa vuodevaatteissa ja vaatii lähes 60 prosentin ilmankosteuden menestyäkseen. Vanhoista taloista ja navetoista pölypunkkeja voi Itämiehen mukaan vielä löytää tutkimuskäyttöön, mutta muuten niitä ei enää suomalaiskodeista löydy.



Itämies huomasi asian joitakin vuosia sitten, kun hän teki terveystarkastajan kanssa yllätyskäyntejä oululaisiin päiväkoteihin. Yhdenkään päiväkodin sängyistä ei löytynyt punkkeja.



¿Oulun yliopistoon tulleissa näytteissä ei ole myöskään ollut punkkeja vuosikymmeniin¿, hän lisää.



Uutinen on hyvä pölypunkkiallergikoille, joiden oireet ovat vähentyneet yhtä aikaa punkkien vähenemisen kanssa.



Onko suomalaisia siis peloteltu turhaan vuodevaatteissa vaanivista punkeista? ¿Ehkä tässä on hieman huijauksen makua. 50¿60 vuotta sitten neuvot tulivat varmasti tarpeeseen, mutta asiassa on jäänyt vähän levy päälle¿, Itämies naurahtaa.



Tutkija ei kuitenkaan anna täydellistä vapautusta vuodevaatteiden tuulettamisesta. ¿Keinokuidusta irtoaa pieniä hiukkasia, jotka voivat ärsyttää ihoa. Mutta ehkä sitä raivoisinta vuodevaatteiden pudisteluväliä voi pidentää.¿



Asiasta kertoi Kaleva tammikuussa.



***



Ja alkuperäiseen kysymykseen vastatakseni, vaihdan lakanat parin viikon välein. Hikisenä kesänä ehkä useamminkin.

Aika moneksi meistä on.



Meillä ei enää jakseta tsempata lakanoiden kanssa, joten niiden vaihtoväli on kait 2-4 viikkoa. Ennen aina lakanoitten vaihdon yhteydessä tuuletettiin petivaatteet, nyt siitäkin on tingitty. Mutta peitot pesen 2-3 krt vuodessa, tyynyt useammin. Ohuet petaritkin pesen säännöllisesti, paksut ovat hankalampia. Pyyhkeitäkin meillä vaihdetaan viikon välein isot, käsipyyhkeet vaikka päivittäin tarpeen mukaan.



Monen kauhuksi meillä tiskikonekin käy 2-3 krt päivässä (nyt sattuneesta syystä 45 cm kone käytössä, isompi olisi käytössä 1-2 krt/päivässä). Pyykkiä pestään 10-20 koneellista viikossa (3-4 kg kone). Se, joka pitää tätä paljona, voi miettiä montako koneellista pyykkiä tulee pelkästään kuuden hengen lakanoista. Ja peitoista ja tyynyistä yms tulee keskimäärin 1-2 konetta viikossa. Nyt kun rapakeliä riittää niin riittää tuota ulkovaatepyykkiäkin normaalia enemmän...

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat