Vierailija

Lapsi 2,5v on niin kiinni isässään. Minä en saisi tehdä yhtään mitään, pysyä vain taustalla, en saa pukea, en laittaa nukkumaan,en antaa ruaa, en juomaa. Jos teen jotain niin lapsi huutaa itsensä ihan hysteerisyyden partaalle.

Mitä ihmettä tekisin??

Tuntuu ihan uskomattoman pahalta, loukatulta, turhalta, surulliselta.

Auttakaa!

Sivut

Kommentit (36)

Sanot vaan rauhallisesti, että sinä puet ja sillä selvä. Jos on aikaa odottaa niin sano, että puetaan vasta sitten kun rauhoittuu. Jos ei rauhoitu tai aikaa ei ole niin puet vaan.

Joka on niin tavanomaista täällä. Ap:ta suruttaa se että lapsi suosii isäänsä, miksei sitä saisi surra?

Meillä on vähän yli 2,5 v. joka on ruvennut suosimaan isäänsä. Aamulla esim. herää ja huutelee sängystä isiään. Sohvalla kun istutaan, menee mieluummin isin syliin. Ym. ym.

Ei se, että lapsi suosii isäänsä tarkoita, ettei äiti saisi vedettyä lapselle rajoja. Outo johtopäätelmä.

Vanhemmuus herättää erilaisia tunteita. Olen kantanut tätä lasta sisälläni, imettänyt häntä, ollut pitkään se ykkönen, joten kyllä minulla on oikeus surra tätä " menetystä" .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja varmaan kaikkein huonoin ratkaisu teidän tilanteessa on se, jos sinä alat pukea -> lapsi alkaa huutaa -> luovutat ja isä pukee. Sillon lapsi nimeomaan oppii mallin, että huutamalla ja kiukuttelemalla hän saa kaiken mitä haluaa. Nyt ei kuitenkaan ole kyse vauvasta joka huutaa ja itkee nälkäänsä tmv.



Mäkin antasin nyt pahimmassa vaiheessa isän ehkä tehdä enemmän juttuja lapsen kanssa, mutta nyt päätätte miehen kanssa selkeästi, että on juttuja jotka sinä teet aina. Ja sitten kun se sujuu niin voi laajentaa muihinkin toimiin ja ruveta vuorottelemaan.



Meidän kuopus, nyt 2v8kk on sellanen, että saattaa ruveta aivan hysteerisenä kiljumaan, että isä ei saa antaa vettä kun hänellä on jano vaan äidin täytyy tulla kaksi kerrosta alas vettä kaatamaan. Siinä ei ole siis mitään järkeä, eli isä hakee hänelle veden, joka saattaa lentää maahan ja vähintääkään lapsi ei sitä juo, yleensä seuraa myös piiiiitkää teatraalinen karjumis-itkemisesitys, mutta kun se jano sitten on kova niin marssii hakemaan sen isin kaataman veden.

väkisin tykö, mutta toisaalta meillä pukisi se, joka ehtii.

Eli isän ehtiessä pukisi aina hän, mutta en myöskään antaisi vain lapsen tahdosta isän tulla pukemaan vaikkapa kesken paskantamisen.


Tuntuu oudolta tuollainen homma, ja ihmettelen miksi annatte lapsen pompottaa teitä mennen tullen.



Isän ja sinun on liittouduttava, isä sanoo napakasti äiti pukee, äiti sitä ja tätä jne.



Lapsi oppii tuosta ainoastaan sen että on perheenne pomo tai siis on jo oppinut sen.



rajat ja rakkautta paljon pikkuvesselille. :) olet varmasti loistava äiti, koita vaan kestää tämä vaihe. ja osoita lapsellesi, että äidin kanssa tehdään silti asioita.

Tiedän, tuntuu pahalta ja harmittaa. Mutta usko mua, se menee ohi. Nauti siitä että saat tehdä muutakin. Kohta se on taas toisin päin etkä pääse týyliin edes yksin vessaan =)

Onko isä siis lapsen kanssa kotona aina, jos kerran hänen on aina mahdollista tehdä kaikki?



Jos näin on, niin isän voi välillä lähettä johonkin pois. Ja olen samaa mieltä, että otat nyt vaikka tavaksi pukea lapsen vaikka kerran päivässä. Pue, anna huutaa, älä sinä tee asiasta numeroa. Äläkä missään nimessä näytä loukkaantumisasti. Sitä paitsi tuonikänen ei ajattele niin pitkälle että " nytpä haluan loukata äitiä" . Näytätte, että lapse käyttäytyminen ei vaikuta niin sinuun kuin mieheesikään.

Mutta tottakai se surettaa, jos kokee, ettei kelpaa... Saa äitikin olla surullinen, vaikka surun aihe olisikin lapsen normaalia kehitystä.

Meillä, kun vauva sai huutohepulin ihan pikkuisena, hän ei rauhoittunut syliini millään. Mieheni syliin rauhoittui... Olin surullinen tästä asiasta, vaikka järjellä ajatellen tilanne meni näin: Itse hätäännyin ja luulin lapsella olevan jonkin hätänä, vauva aisti paniikkini ja hätääntyi itse lisää. Mieheni pysyi rauhallisena... Lisäksi yleensä kyse oli masuvaivasta ja mieheni kantoi lasta sellaisessa asennossa, että se helpotti... Itse en oppinut kantamaan vauvaani niin.

Itse mietin nyt, kun mieheni on jäämässä vanhempainvapaalle ja minä palaamassa töihin, että tuleeko meille sitten isibuumi ja äiti unohtuu, kun kerran on päivät poissa. Mutta onhan minulla illat ja viikonloput aikaa lapselleni, ihan kuten miehelläni nyt. En tämän takia mieheltäni kiellä vanhempainvapaata, vaikka minua huolestuttaakin. Hän haluaa jäädä kotiin ja meillä se on rahallisesti mahdollista, koska tienaamme noin suunnilleen saman verran. Hän lisäksi hoitaa varmasti lapsemme ja kodin vähintään yhtä hyvin kuin minä, kodin saattaa hoitaa jopa paremmin.

Älä kuitenkaan anna lapsesi määrätä teitä. Eikai lapsi saa päättä, kumpi pukee? Jos vain isi kelpaa leikkikaveriksi, niin se on ok, mutta ei 2,5vee voi päättää, kumpi hänet pukee tai kumpi hoitaa iltapesut. Vanhempien tehtävä on kuitenkin asettaa joitain rajoja lapselleen.

Älä näytä suruasi lapsellesi, vaan kohtelet häntä määrätietoisesti " nyt pukee äiti" - tyylillä, kuten muutkin ovat jo sanoneet. Tuo isi-vaihe menee varmasti ohi... ei lapsesi sinua tahallaan syrji, on vielä niin pieni, ettei varmasti ymmärrä.

eli lapsi saattaa vaatia aamulla että isä pukee. Jos minä olen siinä valmiina vaatteet sylissä, niin puen itse ja totean vaan lapselle, että nyt äiti pukee. Joskus tuntuu, että olisi helpompaa, kun antaisi lapselle periksi, mutta jos sille tielle lähtee, niin kohta se lapsi tosiaan " määrää" .

Sanot, että tänään minä luen esim. iltasadun ja sitten vain teet niin.



Ymmärrän, että se tuntuu pahalta, mutta lapsen kannalta kaikki on hyvin. Yritä aikuisena ymmärtää, että sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Jos isä on perheen arjessa mukana normaalisti niin lapsella kuuluukin olla isävaiheita ja äitivaiheita. Täysin normaalia.

totta kai puet, vaikka lapsi huutaa tai tekee mitä! Meillä on tosiaan toisin päin: lapsi haluaisi, että äiti tekee kaiken. Ja välillä kun isä tekee, niin kirkuu, itkee, huutaa: MUTTA MITÄ SITTEN??



Teillä tosiaan näyttää lapsi määräävän kiukullaan ja huudollaan. Ehdotan, että tosiaan tiukasti ja ystävällisesti vaan muitta mutkitta sanot lapsellesi, että nyt pukee äiti, vaikka kuinka huutaisit. Nyt äiti antaa ruokaa. jne. Kyllä lapsi aika nopeaa tajuaa ja oppii, ettei sillä huudolla saada vanhempia toimimaan niin kuin hän haluaa. Meillä mies ei ikinä suostuisi siihen, että hänen täytyy tehdä KAIKKI, koska lapsi niin haluaa.



En tosiaankaan tarkoita silti sitä, ettei tällaista vaihetta pitäisi ottaa huomioon. On varmasti hyvä, että mies tekee asioita lapsen kanssa nyt enemmän kuin sinä, mutta joku raja kuitenkin. Meillä homma toimii esim. niin että jokaikinen ilta minä annan lapselle ruuan, ja joka ilta mies tekee hammastenpesut, vaihtaa yökkärit jne. JA vuoro illoin luetaan satu, koko perhe yhdessä iltarukous, laulu jne. Lapsi on oppinut tähän ihan täysin, eikä mukise enää yhtään.



Voimia sinulle! Tuo vaihe menee varmasti ohi, niin kuin joku sanoikin, mutta sitä odotellessa lapselle selvät säännötä. Missään tapauksessa itse en toimisi niin, että olisin vaan taustalla tekemättä mitään lapsen kanssa. Ei lapsi tuolla tavalla saa pompotella vanhempiaan.





silloin kukaan ei neuvo että isä vaan väkisin tekee hommat, miksi näin? Mutta ap:n " ongelmaan" todennäköisesti vaan vaihe, kohta sinä taas kelpaaat. Monissa tuttavaperheissä on näitä isä tai äiti-vaiheita ollut. Meillä kun oli paha äiti-vaihe, niin silti hoidimme omat nukutusvuorot (joka toinen ilta). Päivisin minä olinkin enemmän lapsen kanssa, kun tein lyhyttä työpäivää.

Meillä on nyt pojan kanssa (4v) sellainen vaihe, että on takertunut minuun, äitiinsä. Isä ei kelpaa mihinkään ja on kovin surullinen siitä. Poika on sanonut jopa inhoavansa isiä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tuo kertoo siitä, että lapsi kehittyy normaalisti?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat