Vierailija

eikä kukaan voi kuulemma asialle mitään - ei lastenvalvoja, ei lastensuojeluihmiset, ei kukaan.



Lapsen itsensä mukaan hän ikävöi kovasti varsinkin iltaisin, mutta isä ei kuulema anna soittaa. Isän mukaan lapsi ikävöi "ehkä vähän, mut menee nopeesti ohi".



Isä asuu yli 150 kilsan päässä, siksi tapaamiset on pitkiä ja erään mielipiteen mukaan lapsen pitäis saada olla lähivanhempaan eli muhun tänä aikana vähintään kerran yhteydessä. Itse en voi soittaa, koska isä ei kerro puh. numeroaan.



Kommentteja?

Kommentit (12)

lakipykälää, jonka mukaan vanhempien pitäisi antaa puhelinnumeronsa toisilleen - vaikka on yhteishuoltajuus!! Tämä asia on selvitetty ja viranomaiset ovat siihen kantaa ottaneet. Isä ei annan numeroa kiusallaan.



Tapaamisiin pitää lapsi antaa, koska muuten rikon sopimusta ja isä vie asian oikeuteen. Miten perustelen tapaamisen eston, muuta kuin lapsen hyvinvointiin vetoamalla? No, isä tietty oikeudelle valehtelee, että lapsi saa soittaa milloin haluaa, vaikka näin ei ole.



Samaa mieltä olen jonkun kirjoittajan kanssa, että hitonmoinen luuseri tää lapsen isä on ja lapsentekoa sen kanssa olisi pitänyt miettiä enemmän... mutta minkäs teet.



Lapsi on ihana, järkevä ja rauhallinen. Mutta silti niin pieni, että omaa puhelinta en hänelle vielä uskalla ostaa.



-ap

Minä ostin alle 4-vee vuotiaalle puhelimen, jolla pystyn pitämään lapseen yhteyden kun on isänsä työnä.

Otettiin liittymästä viestin lähetys pois, sekä rajasin sallitut numerot. Eli lapsi ei pysty vahingossa soittaan mihinkään muualle, sekä isä ei pysty tekemään minulle laskua..



Suosittelen et ostat jonku tollaisen satkun uuden peruspuhelimen, et akku kestää koko ajan ku on isänsä työnä. Ja opettelette yhdessä puhelimen käyttöä.



Liittymä on ollut heinäkuusta asti käytössä ja vieläkään ei ole tullu ekaa laskua.. Itseä helpottaa kun saan aina lapsen kiinni kun tarvii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lainaus:

Ensinnäkin omat lapseni ei lähtisi isälle hoitoon jos en tietäisi miehen puhelinnumeroa saati osoitetta.




Eihän ne lapset mene HOITOON kun menevät huoltajansa kotiin.



Onko teillä vakituinen vai määräaikainen tapaamissopimus? Määräaikainen tulee pakosta uusittavaksi, ja seuraavaan tapaamissopimukseen kannattaa laittaa sulle soittoaika.



Mutta ihan ensimmäiseksi sinuna hankkisin lapselle kännykän. 4-v on toki pieni, mutta puhelimeen voisi tehdä soitonestot muihin numeroihin kuin sinulle, ja/tai käyttää prepaid-liittymää. Lapsi varmaan oppisi vastaamaan puhelimeen kun soitat? Voisit sitten soittaa lapselle omaan puhelimeen, se ehkä olisi isälle mahdollista sulattaa. Ja jos hän sulkee puhelimen tai ei anna lapsen puhua, siihen lastenvalvojalla jo voisi ollakin jotain sanottavaa.

Ensinnäkin omat lapseni ei lähtisi isälle hoitoon jos en tietäisi miehen puhelinnumeroa saati osoitetta.



Soitat sosiaalitoimeen ja järjestät uuden sovittelun. Ei tuollaista pidä hyväksyä missään nimessä! Herää nainen!

Täytyyhän äidin pystyä olemaan yhteydessä lapseensa koska vaan.

Oletan että on yhteishuoltajuus.

Kuten jo sanoin järjestätte uuden sovittelun ja jos se ei miehelle kelpaa niin sitten haet lakiapua.



Itse en missään tapauksessa olisi kuulematta lapsestani 4 päivään. Johan on hämärää toimintaa jos ei numeroa anna.

Eikö viranomaiset ota todellakaan kantaa siihen, että et saa miestä tai lasta kiinni? Vai oletetaanko, että yhteydenpito hoidetaan kirjeitse?



Eli jos lapsi sairastuu, niin laitat vaan kirjeen postiin esim. perjantaina ja siitähän isä saa kätevästi selville maantantaina, että miksi lapsi ei tullutkaan hänelle viikonlopuksi!! :-)



Miten kommunikoitte muuten?

oletko ihan varma että lapsi ei liioittele sitä ikäväänsä kun kertoo asiasta sulle? Tässähän on kuitenkin isän ja 4-vuotiaan sana vastakkain - ja kummallakin on hyvä syy värittää asiaa omaksi hyväkseen. Lapsi ilmeisesti saa sulta myötätuntoa, kun valittaa ikäväänsä ja ehkä olet josksu sortunut myös moittimaan isää hänen kuultensa. Hän siis tietää, että sinun mielestäsi hänen ei kuulu viihtyä isällään.



4-vuotias kestää kyllä jo ihan hyvin neljän päivän eron äidistä eikä tarvitse mitään jokailtaista lohduttelupuhelua. Jos lapsi on turvallisessa hoidossa, on usein parempikin että se hoitaja selvittää ikävätilanteet sen sijaan että soitetaan äidille. Äidille soittaminen kun vain vahvistaa lapsen uskoa, että hoidossa on kurjaa eikä hoitaja pärjää. Ja teillähän kyse ei edes ole hoidosta vaan siitä että lapsi on toisen huoltajansa luona - on vielä tärkeämpää että isän kykyä hoitaa lasta ja pärjätä vaikeissakin tilanteissa vahvistetaan.



En tod. tiedä millainen tämä isä on ja mikä on syynä tiedän huonoihin väleihin. Mutta jos hän on kuitenkin kelvollinen huoltaja, niin yrittäisin selvittää asiaa sovulla. Vaadi että saat sen puhelinnumeron, ja lupaa että et soittele tarkistuspuheluita. Soitat isälle vain hätätapuksessa tai jos suunnitelmat muuttuvat. Ja anna periksi tuosta että lapsen pitää saada soitella sinulle aina kun ikävä yllättää. Sanot lapselle jo etukäteen, että isä hoitaa ja jos tulee ikävä, menet isin syliin, äidille soitetaan vain todellista asiaa. Ihan kohtuullista varmaan olisi että saat puhua lapsen kanssa kerran sinä aikana kun hän on isälllä, mutta mielellään ei silloin kun lapsi alkaa ikävöidä vaan esim. sovitusti jonain aamupäivänä tms.

mitäs sitten jos lapsi sairastuu pahasti eikä jaksa isälleen mennä. Raahaatko sen väkisin pihalle? No sun jutuista päätellen kyllä kun ethän sä voi sille ilmoittaa jos lapsi ei pääse tapaamiseen. Kuulostaa tuo sinun juttusi aika uskomattomalta. Ja entäs jos isän luona sattuu jotakin? Sori, mutta en voi uskoa tätä. Yksinhuoltajuus olis sun jo pelkän riitasuuden takia. Ette luultavasti pysty keskustelemaan lapsen asioista? Sinuna tekisin asialle heti jotakin!! Meneekö sun lapsi mielellään edes tapaamisiin? Kyllä lastakin kuunnellaan huoltajuutta selvittäessä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat