Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meillä on sujunut kaiken kaikkiaan yhteistyö hyvin, hän on aktiivinen ja hoitaa varmasti työnsä hyvin. Tänään kuitenkin lapset olivat aivan jäässä tullessaan kotiin. Kummallakaan ei ollut villapukua haalarin alla, kädet ja jalat aivan jäässä ja lapset pillahtivat itkuun heti nähdessään minut.



En oikein tiedä, miten sanoisin tästä hänelle. Hän on todella tarkka ollut tähän asti lasten pukeutumisesta. Ärsyttää todella paljon, kun keinot tämänkaltaisista asioista sanomiseen ovat pph:n kohdalla todella vähäiset verrattuna päiväkodissa, jossa asioita ei oteta niin henkilökohtaisesti. Asioista voisi tietenkin yrittää sanoa jotenkin hienovaraisesti.



Lapset ovat siis olleet pitkään hoidossa, joten kyse ei ole heille vieraasta ihmisestä. Ovat hoidossa vielä jonkun aikaa, kunnes jäävät hoidosta kokonaan pois. Hoitopaikkaa emme siis ala vaihtamaan.



Tämänkaltaisia tilanteita ei onneksi ole aiemmin ollut, muunlaista sanomista kyllä. Hän on luonteeltaan topakka ja melko teräväkielinen, joten olen joskus pahoittanut mieleni hänen sanomisistaan. Välillä ärsyttää myös se, miten paljon hän on diagnisoimassa lasten sairauksia. Kuumetta hän mittailee lapsilta usein (ihmettelen välillä mitä varten) ja saa aina lämpölukemia. Kun itse mittaan kotona, on lämpö aina normaali. Ehkä hän kokee ammattinsa puolesta olevansa jotenkin lääkärin tasolla lastensairauksiin liittyvissä asioissa. Jokaikisestä rohinasta ja yskänpuuskasta pitäisi olla kiikuttamassa lasta lääkäriin. Olemme tosi herkästi pitäneet lapsia kotona, melko pienestäkin syystä tai vihjauksesta hoitajan puolelta. Välillä tosin olemme vieneet hoitoon, vaikka on ollut räkäisyyttä ja yskää. Kuumeessa emme koskaan.



Vähän höyryjä piti tulla päästelemään, kun ärsyttää niin paljon.

Kommentit (12)

siksi myös mittailee lämpöjä koko ajan, jospa vain joku hoidokki sairastuisikin niin pääsisi vähän helpommalla kun ko. lapsi jäisi kotiin.

meillä tytöt 4 ja 1,5v olivat puoli vuotta perhepäivähoidossa. Vähän samanlaisia kokemuksia oli mullakin. Villapuvut puuttui vaikka ne oli repussa, kunnes aloin joka aamu erikseen mainita että villahaalarit löytyy repusta ja ne pitää laittaa päälle (jos keli sen vaati).

Meillä hoitaja myös epäili jatkuvasti korvatulehdusta nuoremmalla tytöllä ja kuumettakin oli mittailtu usein. Lääkärissä käytettiin pari kertaa kun tuli semmoinen tunne että hitsi jos sillä onkin korvatulehdus, muttei ollut kumminkaan.

Toinen asia mikä mua tympäs ettei meidän lasten hoitaja viitsinyt ulkoilla lasten kanssa ja ruokakin oli aika yksipuolista.

Olen itse ollut vuosia perhepäivähoitajana, mutta tällä hetkellä työskentelen päiväkodissa. Perhepäivähoitajan työ on raskasta ja työehdot ihan syvältä ja oikeasti en ihmettele jos ja kun siihen väsyy. Siksi itekkin lähdin muualle töihin, kun työ kotona sai aikaan vaan hirveää stressiä ja väsymystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


meillä tytöt 4 ja 1,5v olivat puoli vuotta perhepäivähoidossa. Vähän samanlaisia kokemuksia oli mullakin. Villapuvut puuttui vaikka ne oli repussa, kunnes aloin joka aamu erikseen mainita että villahaalarit löytyy repusta ja ne pitää laittaa päälle (jos keli sen vaati).

Meillä hoitaja myös epäili jatkuvasti korvatulehdusta nuoremmalla tytöllä ja kuumettakin oli mittailtu usein. Lääkärissä käytettiin pari kertaa kun tuli semmoinen tunne että hitsi jos sillä onkin korvatulehdus, muttei ollut kumminkaan.

Toinen asia mikä mua tympäs ettei meidän lasten hoitaja viitsinyt ulkoilla lasten kanssa ja ruokakin oli aika yksipuolista.

Olen itse ollut vuosia perhepäivähoitajana, mutta tällä hetkellä työskentelen päiväkodissa. Perhepäivähoitajan työ on raskasta ja työehdot ihan syvältä ja oikeasti en ihmettele jos ja kun siihen väsyy. Siksi itekkin lähdin muualle töihin, kun työ kotona sai aikaan vaan hirveää stressiä ja väsymystä.




Korvatulehdusta meidänkin lapsilla on hoitaja epäillyt joka taudin yhteydessä. Alkuun juostiin lääkärillä tiuhaan, mutta koskaan ei korvissa ollut mitään. Nykyään olen harventanut reilusti lääkärikäyntejä, sillä ajattelen että osaanhan minäkin hyvänen aika arvioida omien lasteni lääkärillä käynnin tarpeen. En todellakaan halua hysteerisesti juosta joka rohinasta ja yskästä tarkistuttamassa sitä ja tätä vain koska hoitaja jotain tautia epäilee ja koska minä en halua olla hoitajan silmissä huono vanhempi, joka ei lainkaan ajattele lapsensa parasta.



Mutta meidän hoitajan kunniaksi on sanottava, että hän todella hoitaa lapset hyvin ja on muutenkin työssään tarkka ja keksii paljon aktiiviteetteja lapsille. Minä puolestani koen olevani tarkka vanhempi, joka haluaa että lapset hoidetaan hyvin (kukapa vanhempi ei näin haluaisi). Mielestäni uskallan myös vaatia laatua ja huomauttaa asioista, mikäli sellaiseen näen tarvetta. Sen vuoksi päästelenkin täällä höyryjä, koska koen etten turhaan halua asioista sanoa, varsinkaan kun laiminlyöntejä ei mielestäni ole aiemmin tapahtunut. Tietenkin jos toistuvia laiminlyöntejä ilmaantuu, tulee sanominen aiheelliseksi tietenkin rakentavalla tavalla.



Pph:n työ on raskasta ja nostan hattua jokaiselle sitä työtä tekevälle. Jos kuitenkin on niin, että siinä työssä väsyy, on lopetettava koska minä en ainakaan halua lapsiani hoitoon ärtyisälle, lamaantuneelle ja burn outin partaalle olevalle hoitajalle.



ap

moni vanhempi painottaa kotonakin. Usein on käynyt niin, että lapselta kysyttäessä hän sanoo hoitajalle, ettei ole kylmä, mutta kun vanhemmat tulevat, niille sanovat ensimmäisenä.

Monesti lapsi tuodaan hoitoon vaikka toipilas. Kiva sit lapsen ulkoilla aamulla parituntia kun edellisenä päivänä ollut vielä lämpöä! Ja esim yskää ei hoideta vaan tartutetaan muut ja sitten tauti kiertääkin viikkoja ja pph:lle on palkatonta jos omat lapset kipeenä.



Asiallisesti voi aina sanoa mielipiteensä, puolin ja toisin, sehän kuuluu hyvään kasvatuskumppanuuteen =)

Paitsi jos kaikki 4 ovat sairaana samaan aikaan. Silloin hänellä on toki mahdollisuus mennä töihin päiväkotiin ja saa palkkaa. En osaa nyt oikein sanoa, mikä hoitajaanne vaivaa... mutta ottaisin kyllä jotenkin varovasti asian esille. Voisithan vihjaista, että " hei muuten, ne villahaalarit ovat repussa, siellähän on tänään aika kylmä" .... Jotenkin en jaksa uskoa, että hoitaja tahalleen vilustuttaisi lapsia, mitä hän siitä itse hyötyisi.



Ja tuo lääkärinä toimiminen... hmmm.... Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Aina löytyy näitä amatöörilääkäreitä. Itse tiedät parhaiten lastesi kunnon.



t. pph

Aivan, tuulen purevuus yllätti tänään. Eli uskon sen olleen syy liian keveään pukeutumiseen. Olivat tosin jo aamupäivällä pihalla, joten sen vuoksi luulisin hoitajan tienneen tuulesta.



Lämmön mittailu kai kuuluu asiaan sekä siitä tiedottaminen. Mukavahan se on tietää, jos lapsella ollut hoidossa lämpöä. Tosin itse mittaisin lämmön, jos lapsi todella vaikuttaa kipeältä. En punaisten poskien perusteella. Olen itsekin vuosia sitten työskennellyt päiväkodissa, eikä siellä mielestäni usein kuumemittaria käytetty vaikka isosta ryhmästä oli kyse. Koska töistä pois oleminen on useammalle vanhemmalle, myös meille, hankalaa, on varmasti perimmäinen syy omaa ärtymykseen se, että lapsi on taas kipeänä ja taas joutuu olemaan pois töistä. Varsinkin jos se on jatkuvaa.



Vajaakuntoisena emme koskaa ole lapsia vieneet hoitoon. Aina olemme pitäneet asianmukaisen kuumeettoman päivän, mikäli kuumetta on ollut. Lapset ovat usein räkäsiä, eikä sitä räkäsyyttä oikein voi välttää missään. Mielestäni pelkkä räkäisyys ei tosiaankaan ole kotona pitämisen syy, mikäli taustalla ei siis ole jotain muuta räkäsyyttä aiheuttavaa asiaa esim. kuumeinen infektio.



Asiallinen keskustelu on tärkeää asiassa kuin asiassa. Se ei kuitenkaan ole meidän vanhempien syy, että pph:lla on niin huonot työsuhde-etuisuudet. Sen ymmärrän, ettei pph halua hoitolasten tartuttavan omaa lastaan. Tosin on omansakin tartuttanut meidän lapsiamme, jonka vuoksi olemme joutuneet jäämään töistä pois. Noita sairauksia kun ei aina voi ennustaa etukäteen. Mutta ärsyttää se aina, kun lapsi sairastuu. Se on niin kova järjestely ja huono omatunto, kun työt kasautuvat muille. Onneksi jään pian pois töistä pitkälle lomalle, joten poistuvat tämänkaltaiset huolet :)



ap

pakkaslukemat, mutta tuulenpurevuus kyllä yllätti. Itse pukeuduin ihan liian keveästi kun katsoin pelkkää mittaria. Olen itse päiväkodissa töissä ja ulkoilin aamupäivällä reilun tunnin, kyllä siinä tosiaan kylmä tuli. Ehkä näin kävi myös teidän hoitajalle.



Luulenpa, että hoitaja haluaa vain lasten parasta kun mittailee lämpöä, ei varmaan halua sellaista syytä päälleen, että laittaisi kipeän lapsen ulos. Kyllä mekin pk:ssa heti varmistetaan mittarilla jos joku tuntuu otsasta lämpimältä, varsinkin jos on muitakin flunssan oireita. Ja tosiaan lapsen parasta ajatellen.

itsekin olen saanut kokea sen, että sairas/puolikuntoinen lapsi tuodaan hoitoon. Sitten sairastuvat hoitokaverit, hoitaja ja hoitajan lapset. Ja todellakin ne päivät, kun hoitajan lapset ovat sairaana OVAT HÄNELLE PALKATTOMIA PÄIVIÄ :( Iso epäkohta eikä varmasti houkuta alalle nuoria, pienten lasten äitejä :/



t. toinen pph

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat