Onko kenelläkään synnytyskokemusta Lohjan sairaalassa?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Odotan nyt toista lasta ja mietin mihin menisin synnyttämään. Esikoinen syntyi jorvissa ja siitä jäi niin huonot muistot, etten varmaan uskalla mennä uudestaan.

Sivut

Kommentit (16)

kysyttiin lähes samantien kun sinne mentiin synnyttämään, että minkälaista kivunlievitystä olin ajatellut.



Itse vain sanoin, että kaikki mahdollinen - en ole hakemassa mitään urhollisuus mitallia täältä .-)



Mutta siis eiköhän siellä lähdetä ihan synnyttäjän toivomuksista liikkeille :-D

Hei



Itse kävin siellä päivystyksessä ja ultrassa molemmissa kerran ja sainkin niin epätarkkaa ja asiatonta tietoa, joten päätin, että on viimeinen kerta kun itse asiassa menen enää ko. sairaalaan. Synnytyksestä sieltä ei ole omakohtaista kokemusta. Uskon, että jos on ihan ns. normiraskaus ja mitään häikkää ei ole, eikä lapsi tarvitse mitään erioisempaa hoitoa, paikka voi olla ok, muussa tapauksessa kyllä tuntuu, että tieto-taito ja valmius erikoisempiin asioihin on melko alhaisella tasolla. Kävin synnyttämässä Naistenklinikalla ja sinne menisin toistekin. Ensimmäisen lapsen synnytin Jorvissa, ja siitä jäi myös hyvät muistot, mutta Naistenklinikalla oli kauttaaltaan erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta. Näin ainakin minun kohdalla. Tsemppiä tulevaan!

Siis just että kivunlievitystä ei välttämättä tyrkytetä heti kun vähän kiljaisee, että haluaa liikkua vapaasti ja mönkiä lattialla jos siltä tuntuu, joogaa tai laulaa tai jotain... Saako sieltä tukea myös ei-medikaaliselle synnytykselle, jos sellaista tahtoo? Mä toivoisin mahdollisimman pientä puuttumista synnytyksen kulkuun, mutta tiedän että jos ei kätilö tue pysymään ennakkotoiveissa, saatan sittenkin menettää hermoni kivuissa ja suostua epiduraaliin tms. jos sitä tuputetaan. Ammeita oli siis vain yksi? Paljonkohan siellä kerrallaan on synnyttäjiä, miten todennäköistä on ettei pääse ammeeseen? Voikohan oman ammeen ottaa mukaan, jos sellaisen vaikka vuokraa?



Näitä pitää tietty kysyä myös sairaalasta itsestään, mutta jos jollain olisi tietoa jo nyt, arvostaisin kovasti...

Olen ollut tosi tyytyväinen Lohjan sairaalaan. Siellä ei juuri koskaan ole ruuhkaa, eli aina kätilöllä on aikaa äidille. Kivunlievityksissä ei pihdata, kaikkea mahdollista saa jos haluaa (ympärivuorokautinen anestesiapäivystys). Ammeeseenkin pääsee, jos se vaan on vapaana.



Koska sairaala on melko pieni, sama henkilökunta kiertää äitipolia, synnäriä ja vuodeosastoa. Mukavaa ainakin näin riskisynnyttäjän kannalta, koska olen näin tullut henkilökunnalle tutuksi eikä mun ole aina erikseen tarvinnut selvittää taustojani. Muistavat minut melkein jo vanhastaan kahden edellisen raskauden ajalta.



Sairaalassa on mielestäni hyvin kotoisa tunnelma, johtunee osaltaan juuri siitä että henkilökunta on tuttua. Tilat on kaikkineen remontoidut ja viihtyisät. Päiväsalissa on aina syötävää ja juotavaa äideille, ja jos et juuri ruoka-aikana pääse syömään (olet esim. imettämässä) niin ruokasi laitetaan talteen päiväsalin jääkaappiin josta voit sen halutessasi hakea.



Vuodeosaston puoli on myös rauhaisa, perhehuoneen saa halutessaan ja muutenkin äideille pyritään järjestämään mahdollisuus olla huoneessa yksin jos niin haluaa. Huoneet on muutenkin pieniä, pääasiassa 2:n hengen huoneita, kaksi 4:n hengen huonetta on, toinen on pääasiassa yöpyvien naistentautipotilaiden käytössä ja toinen synnytyksen käynnistymistä odottavien. Vauvan voi viedä yöksi kansliaan jos haluaa.



Suhtautuminen imetykseen on liberaalia, äiti voi itse valita vapaasti miten imettää: kokonaan, osittain vai eikö imetä, lisämaitoa annetaan ensisijaisesti lääketieteellisin perustein, hörpytellään jos äiti niin haluaa. Tutin voi antaa jos haluaa, ja ensitutin saa sairaalasta tarvittaessa.



Ainoa haittapuoli Lohjan sairaalassa on, ettei siellä ole lastenosastoa. Lastenlääkäri kyllä käy tarkastamassa vauvat, mutta siellä ei ole lastenlääkäripäivystystä. Anestesialääkäri vastaa virka-ajan ulkopuolella vastasyntyneen hoidosta. Mikäli vauvalla epäillään jotain häikkää olevan, edessä on siirto Jorvin L2:lle tai lastenklinikalle tilanteesta riippuen. Lohjalla ei siis voida laittaa esim. sokeritippaa tai antaa antibiootteja vauvalle.



Näin ollen riskisynnyttäjät (ennenaikaisuus <36 viikkoa, vaikea-asteiset diabeetikot, kaksosraskaudet ym.) ohjataan Naistenklinikalle.

Perätilat Lohjalla leikataan käytännössä aina, juuri tuon lastenlääkäripäivystyksen puuttumisen takia.



Itsellä ekan synnytyksen jälkeen lapsi jouduttiin siirtämään Jorviin, mutta olin kyllä tosi tyytyväinen Lohjalla annettuun alkuhoitoon ja diagnoosin teon nopeuteen. Yhtään ei jääty arpomaan, siirretäänkö vai ei. Lohjalla sekä kätilöt, synnytyslääkärit että anestesialääkärit saavat jatkuvasti täydennyskoulutusta lastenklinikan lääkäreiltä vastasyntyneiden ensihoidosta ja virvoittelusta.



Olen kaiken kaikkiaan äärettömän tyytyväinen Lohjan sairaalaan, olen aina saanut siellä ensiluokkaista hoitoa. Olisin riskisynnyttäjänä periaatteessa kuulunut naistenklinikalle, mutta pidin pääni, synnytin ensimmäiseni Lohjalla ja sen jälkeen en ole enää mitään muuta paikkaa harkinnutkaan.

Mulla Lohja olis se " luonnollisin" vaihtoehto matkojen ym vuoksi, mutta tosiaan olis kiva kuulla kokemuksia täälläkin ennen kuin tekee päätöksiä! Ultrissa olen siellä käynyt ja se on kyllä ollut ihan positiivinen kokemus, mutta tietenkin aivan eri asia.



Anteeksi siis, minullakaan ei vielä ole tähän mitään kerrottavaa mutta mielenkiinnolla odotan vastauksia! (Hyvinkää on ihan toisella puolella Suomea tältä meiltä katsottuna, Tammisaari mieluummin sitten jos ei Lohja)

Mulla ei ole kokemusta mistään synnytyssairaalasta kun ensimmäistä tässä vasta odottelen, mutta oletko miettinyt Hyvinkäätä?

Ainakin mitä olen muiden puheista ymmärtänyt, niin Hyvinkää olisi aika hyvä paikka.

Ja olen myös kuullut Lohjan olevan ihan ok, mutta ei todellakaan mikään parhaimmasta päästä HUSin alueella.. En sitten tiedä, näin olen kuitenkin ymmärtänyt. En nyt tarkasti muista mikä tuon Lohjan huonouden taustalla oli, mutta muistelen että olen kuullut, että parempiakin paikkoja on.

Tietenkin se riippuu niin paljon siitäkin millaisia ihmisiä sattuu olemaan töissä juuri silloin kun oman synnytyksen aika on.



Toivottavasti löytyy hyvä paikka synnyttää!



Suan ja Nuppu 36+6

Omalla kohdallani kätilö juuri oikeanlainen minulle. Henkilökunta oli ystävällistä. Illalla kun tuli nälkä sai itse käydä laittamassa päivän jämistä leivän itselleen. Itse paikan pienuus tuntui kotoisalta.



Ainut miinus omalla kohdallani oli lääkäri, joka paikkasi minut synnytyksen jälkeen (repesin aika ikävästi), sillä hän kursi minut väärin kokoon ja jouduin neljän kuukauden jälkeen korjausleikkaukseen.



Mutta mikäli kaikki menee hyvin, niin ajattelin kyllä mennä Lohjalle " synnyttämään" tämän toisen. Tosin tällä kertaa kyllä sektioon...



Mutta suosittelen siitä huolimatta Lohjaa synnytyspaikkana...

sen takia ehdotin, kun siitä olen kuullut vain hyviä kokemuksia ja HUSin alueella kun sekin on.. En sen kummemmin miettinyt matkoja, olis ehkä pitänyt.. :D



ja aijon myös kakkosenki siellä synnyttää. Minun kohdalle ainakin sattui todella mukavat ja asiansa osaavat kätilöt ja lääkärit.

Ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa sieltä. Joten voin suositella muillekin lämpimästi.

Lohja ei ole ihan niin luomu kuin Tammisaari, mutta kyllä siellä saa silti hörhöillä.

tiuhtiainen:

[quote]


Siis just että kivunlievitystä ei välttämättä tyrkytetä heti kun vähän kiljaisee, että haluaa liikkua vapaasti ja mönkiä lattialla jos siltä tuntuu, joogaa tai laulaa tai jotain...



Mä ainakin konttasin edellisessä synnytyksessä pitkin lattioita ja kätilö toi mulle jumppamaton ettei polvet mene puhki... Huutamisestakaan se ei huolestunut muuten, kuin että vannotti ettei saa ponnistaa ennen kuin annetaan lupa. Mun mielestä kivasti kunnioittivat äidin toiveita, itse esim. toivoin mahdollisimman vähän sisätutkimuksia infektion pelossa, eikä niitä tehtykään kuin kaksi. Toinen mennessä ja toinen ennen ponnistusvaihetta. Mainitsin mennessäni synnyttämään että haluaisin ponnistaa jakkaralla. Kun sitten ponnistusvaihe oli alkamassa, kätilö kysyi haluanko edelleen jakkaralle. Totesin etten enää taida jaksaa kömpiä sille jolloin kätilö lupasi että " hän kyllä nostaa, jos haluat sille nousta" .



Ammeita oli siis vain yksi? Paljonkohan siellä kerrallaan on synnyttäjiä, miten todennäköistä on ettei pääse ammeeseen? Voikohan oman ammeen ottaa mukaan, jos sellaisen vaikka vuokraa?



Synnytyssaleissa on siis yhdessä amme ja sitten on siellä valmisteluhuoneessa, jossa tehdään tulotarkastukset (oli ainakin viimeksi, toivottavasti ei ole viety pois...). Synnyttäjiä ei yleensä ole kahta enempää, mutta ihan takuuvarmasti sitä ammetta ei tietty voi luvata. Myös oma amme on käsittääkseni täysin mahdollinen, mutta sitä kannattaa vielä kysyä sairaalasta.



Jos joku vielä haluaa kysyä jotain Lohjan sairaalaan liittyen, vastaan mielelläni. Olen siis ihan lähipäivinä menossa sinne synnyttämään joten kohta on ihan tuorettakin tietoa taas saatavilla...



T: Oskupauli



Esikoinen syntyi Lohjan sairaalassa ja sain parasta mahdollista hoitoa. Suosittelen lämpimästi!



Kuulun nimittäin ns. harvinaisen odottajien/synnyttäjien ryhmään, koska käytän kävelykeppiä liikkumisen helpottamiseksi. Ensimmäisessä raskaudessa valitsin heti yksityisen lääkärin jonka vastaanotolla kävin koko raskauden ajan. Hänen kanssaan suuniteltiin myös sektio hyvässä yhteisymmärryksessä. Koko odotuksen aikana sain sekä yksityiseltä, että Lohjan sairaalasta erittäin hyvää huolenpitoa sekä henkilökunnalta, että muilta lääkäreiltä.



Nyt odotan toista lasta ja tiedän, että kaikki sujuu hyvin. Tälläkin kertaa minua ja vauvaa on kohdeltu erinomaisesti. Alkuraskaus tämän uuden vauvan kanssa ei sujunut ongelmitta. Elettiin aikaa ennen hoitajien tulevaa mahdollista lakkoa. Koska oli perjantai soitin suoraan synnytysosastole ja sain puhelimessa hyvää ja asiallista neuvontaa joka rauhoitti heti, kun lääkäri selitti mistä vuodot johtuu.. Alkuviikosta jouduttiin kuitenkin illala käymmään päivystyksessä, koska verivuoto yltyi yhtenä iltana. Palvelu ja kohtelu oli todella asiallista ja hyvää ja ystävällistä. Päivystävä naislääkäri oli hieman epävarma ja kutsui paikalle synnytyslääkärin, joka totesi, että kaikki on hyvin. Antoivat reilusti sairaslomaa ja hyvät ohjeet!



Sekä niskapoimu ultra, että rakenneultra tehtiin Lohjan äitipolilla ja molemmilla kerroilla meitä otti vastaan ystävällinen ja mukava kätilö, joka jaksoi kertoa ja selittää yksityiskohdat.



Uskon, että jokaisessa sairaalassa sattuu ja tapahtuu niitä negatiivisia kokemuksia. Positiivisia kokemuksia on kuitenkin varmasti enemmän ja ne on arkipäivää niistä ei van muisteta aina kertoa.



Tervetuloa Lohjan sairaalaan synnyttämään!



Lohjalla, lähinnä matkan takia. Muut lapset ovat syntyneet Kättärillä mutta sillon en asunut tällä paikkakunnalla missä nyt.

Itseäni on kanssa mietityttänyt sairaalan pienuus. Ultrissa olen siellä käynyt ja yhden kerran kaavinnassa ja hoitajat ja kätilöt ovat sattuneet kohdalle kivoja ( ennen kaavintaa naistenpolin naislääkäri oli kyllä harvinaisen kylmäkiskoinen).

Perhehuone on kuulemma melkein aina saatavilla ja jos ei ole niin tekevät jostain huoneesta sellaisen väliaikaiseksi. Tämä oli minulle tärkeä asia. Olen myös jo konkari näissä lapsensynnytys- ja imetysasioissa joten kättärillä alkoi tympäistä holhoava asenne joillakin hoitajilla. Joku saattaisi pitää minua hankalanakin potilaan jopa koska en suostu kaikkiin kommervenkkeihin mitä haluttaisiin. Saa nähdä nyt Lohjalla sitten.



Oli kiva kuulla kokemuksista, kiitos.

Kävin itsekin ultrissa Lohjalla ja oli ystävällistä ja rauhallista toimintaa.

Taidankin mennä sinne myös synnyttämään. Toivottavasti homma menisi paremmin ja kohtelu olisi ystävällisempää kuin jorvissa. Kuulin myös, että Lohjalla olisi oma leikkaussali sektioille sillä uudella puolella. Jorvissa jouduin odottamaan kiireelliseen sektioon pääsyä 4 tuntia koska oli yö ja vain yksi leikkaussali käytössä.

Synnyttäneiden osastolla piti itse pyytää, että joku auttoi alushousut ja siteen, koska en voinut liikkua. Tuli aika alistettu olo koko reissusta.



Ainut asia, joka minuakin mietityttää lohjalla on se, ettei sitä lastenosastoa ole. Esikoinen joutui olemaan viikon antibiootti hoidossa. Toivottavasti nyt ei tarvittaisi.



pma78 rv 21

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat