Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Itse olen pohtinut tätä, kun elämäntilanteeni on nyt muuttunut ja asun ulkomailla. Täällä on yleistä, että vauva laitetaan 3kk:n iässä tarhaan, joskus jopa aiemmin. Äideillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta pitempään äitiyslomaan, isistä nyt puhumattakaan.



Ja niinhän se Suomessakin oli ennen. Minulla oli lapsena mahdollisuus olla kotihoidossa eskari-ikään asti, äitini työ kun oli kotona. Mutta esim. mieheni on joutunut tarhaan 3kk:n iässä, kuten tuohon aikaan (eli yli 35 vuotta sitten) tapana oli.



Itse olin molempien lasten kanssa 3 vuotta kotona, sen verran kun nyt Suomessa sai olla (tai no, isä oli osan aikaa mutta siis jompikumpi vanhempi kuitenkin).



Mietin vain, että onko sillä sitten loppupeleissä kuitenkaan merkitystä, onko lapsi laitettu aiemmin hoitoon vai ei. Eihän minussa ja miehessänikään ole mitään erityistä eroavaisuutta psyykkisen hyvinvoinnin suhteen. Ja eihän tämän nykyisen asuinpaikkani kansalaisetkaan erotu esim. rikostilastoissa tai muissa, vaikka heidät laitetaankin aikaisin hoitoon.



Mutta en kyllä sillekään voi mitään, että vatsasta kyllä vääntää kun kuulen näitä juttuja että 2-viikkoinen vauva on viety tarhaan. Kuinkahan siihen pystyy kukaan? Ja myös sen olen havaitsevinani, että nämä lapset täällä ovat kyllä huippuröyhkeitä ja kiilailevia yms. suomalaisiin verrattuna. Niistä kyllä huomaa, että ovat joutuneet alusta asti taistelemaan omista eduistaan ja muiden huomiosta.

Kommentit (9)

kasvatusarvot ovat kiristyneet koko ajan. Vastapoolina diskurssissa pidetään curlingvanhemmuutta, jota räikeimmissä esimerkeissä kutsutaan kaikkea sitä, missä vanhempi osoittaa empatiaa ja välittämistä lapseen.



Vierailija:

Lainaus:


tämän päivän vanhemmuus on autoritääristä (tästä on tehty selvitys), joka on nujertavampaa ja alistavampaa kuin mitä 60 ja 70-lukujenkaan kasvatus on ollut. Olemme lähellä 30 ja 40 lukujen kasvatusarvoja ja käytänteitä; myös ruumillisen kurittamisen yleinen hyväksyntä mielipidetutkimuksissa on noussut koko 2000 luvun.




Eli sitä että eroaakohan tämän ajan lapset esim. 60/70-luvun lapsista (jolloin kai vietiin paljon lapsia hoitoon jo parin kk ikäisinä) kun tulevat aikuisiksi? Että mitenkähän paljon (jos ollenkaan) on vaikutusta yhteiskuntaan... Mielenkiintoista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minun ajatukseni on, että nykyajan suomalaisista lapsista tulee näitä ns. ongelmaihmisiä. He tulevat tarvitsemaan erilaisia terapioita. He tulevat sairastamaan psykologisia sairauksia, koska nykyään vaaditaan jo liikaa pieneltä vauvalta. Kun seuraa hieman lapsiperheitä, niin suurimmassa osassa perheistä lapset saavat tehdä mitä haluavat. He tönivät muita, heittelevät tavaroita yms. Vanhemmat vaan piipittävät siinä vieressä " älä nyt viitsi noin tehdä" kun lapsi lyö jompaakumpaa vanhempaa.

Ei oteta sitä vanhemmuutta vanhemmuutena, vaan yritetään olla hyviä kavereita. Ei siitä tule mitään!

vanhempiensa egon jatkeita. Harrastuttaminen aloitetaan jo ensimmäisenä elinvuotena ja pärjäämisen ja pätemisen pakko on kova. Toivottavasti olen väärässä.

60-70-luvun lapsilla jos tässä viitattanee on näitä hylätyksi tulemisen kokemuksia, varhaisen kiintymyssuhteen katkaisua jne. niin 2000-luvun lapsilla voinee olla eriytymiskehityksen ongelmia, itsenäistymisongelmia ja riippuvuussuhdeongelmia

tämän päivän vanhemmuus on autoritääristä (tästä on tehty selvitys), joka on nujertavampaa ja alistavampaa kuin mitä 60 ja 70-lukujenkaan kasvatus on ollut. Olemme lähellä 30 ja 40 lukujen kasvatusarvoja ja käytänteitä; myös ruumillisen kurittamisen yleinen hyväksyntä mielipidetutkimuksissa on noussut koko 2000 luvun.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat