Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Hän kiukutteli ja kiljui rappukäytävässä sisääntullessa. Minulta paloi pinna kun halusin hänet äkkiä sisään sieltä käytävästä mekastamasta. Riuhtaisin hänet voimalla takista sisälle, jolloin hän kaatui ja sanoi sitten että peppuun ja päähän oli sattunut.



Mulla on ihan kamala olo, hirveä morkkis tästä. Olen päättänyt että mitään vastaavaa ei saa enää tapahtua, pakkohan minun on voida hillitä itseni. En vain oikein tiedä hyviä konsteja sellaiseen tilanteeseen kun itsehillintä meinaa pettää uhmaikäisen kanssa. Neuvoja tai kommentteja?

Kommentit (11)

Tää toimii meillä joskus. Joskus tosin lapsi sit ajattelee, että jäänpäs tänne rappukäytävään leikkimään. Mutta siinä vaiheessa kun olen itse saanut kassit sisälle ja olen ehkä vähän rauhottunut, mä voin jotenkin hallitummin toimia. Komennan lasta sisälle ja jos ei tule niin sitten menen ja nappaan kädestä ja tuon kotiin.



Mä tarvitsen aina välillä tollasen muutaman sekunnin tauon, että saan itseni kasaan. Sit osaan olla itse vähän rauhallisempi, eikä mene ärjymiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse ainakin olen huomannut, että pinnani kiristyy herkemmin julkisissa tilanteissa :-/ Ei ole lasta kohtaan reilua, että äiti välittää enemmän muiden mielipiteistä kuin lapsen oikeudesta turvallisuudentunteeseen. Kukaan 3-vuotias ei kiukuttele ilkeyttään, lapsellakin on jo valmiiksi hämmentynyt olo omasta fiiliksestään. Sitä ei yhtään helpota se, että lapselle läheisin ja luotettavimmaksi oletettu aikuinen raivostuu, se vain lisää vettä myllyyn. Lapselle ei ole ehtinyt kertyä puoliakaan aikuisen itsehillintätaidoista! Hän tarvitsee luotettavaa mallia, syliä ja turvaa raivarinsa keskellä.



Tätä kun ajattelee, sitä alkaa kummasti keksiä keinoja omien tunteiden hillitsemiseen :) Tsemppiä!!

kun äippä istahti rapulle ja alkoi " kiukutella" ... silkasta hämmästyksestä hiljeni, kipitti sisälle ja huikkasi oven raosta että " tuu äiti" . Laske vaikka sataan ekaksi siinä kohtaa kun alkaa pinnaa kiristää ja sen jälkeen tilanteen mukaan.



Kauhealtahan se tuntuu, kun oma pinna palaa ihan täysin, mutta kyllä sitä sattuu varmasti joskus meille kaikille.

Ei kuulosta kovin kummoiselta. Kyllähän niitä uhmaikäisiä on joskus retuutettava väkisin suuntaan tai toiseen. Tietysti niin, ettei satu, mutta jos se sun kolmivuotiaasi nyt sitten siinä pääsi kaatumaan, mitäs sitten. Jos näin käy, voi aina pyytää anteeksi.

Kukaan (äitikään) ei ole täydellinen, mutta ei kukaan (aikuinenkaan) mitään uutta opi, ellei opettele... Morkkiksesta ei ole muuta hyötyä kuin se, että se pysäyttää miettimään parempia keinoja vastaisuuden varalle. Niitä raivareita kun lapsella on vielä kasapäin tulossa, koita varautua henkisesti siihen. Kuka lupasi, että äitinä oleminen olisi jotenkin helppoa? ;)

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat