Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Kaipaisin kovasti mielipiteitänne (ensisijaisesti isät ja miehet) seuraavaan tilanteeseen:



Olen viimeisilläni raskaana ja avomieheni päätti nyt 8 kk:n odotuksen jälkeen, ettei halua olla enää kanssani yhdessä ja että vauvan suhteen hän katsoo tilanteen kunhan se on syntynyt. Asumme tosiaan yhdessä omistamassamme asunnossa, josta itse suostuin lähtemään antaakseni hänelle tilaa ja rauhaa tässä ahdistavassa tilanteessa. Olemme seurustelleet reilut 3,5 vuotta. Avoliitossa olemme olleet 2,5 vuotta.



Raskaus sai alkunsa siten, että itse en halunnut käyttää hormoniehkäisyä (en missään vaiheessa olisi halunnut, mutta aikaisemmin en ollut uskaltanut lopettaa) ja mieheni ei suostu käyttämään kondomia vakisuhteessa. Itseäni se ei olisi haitannut, kannustin häntä jopa siihen, mutta hänen suhtautumisensa oli hyvin negatiivinen. Se ei kuulemma kuulu parisuhteeseen ja tuntuu inhottavalta (no en itsekään pidä sitä optimiratkaisuna, mutta kumminkin...). Olimme puhuneet lasten hankinnasta. Mieheni sanoi, ettei hän halua vielä lapsia, itse ajattelin että lapsi voisi olla kiva, mutta mitään pakottavaa vauvakuumetta minulla ei ollut. Mieheni tiesi, etten käyttänyt siis mitään ehkäisyä ja ehkäisymme perustui ns. varmoihin päiviin. Kuukautiskiertoni oli säännöllinen ja ratkaisu toimi jonkin aikaa, kunnes kesällä huomasin olevani raskaana. Se oli kamala kriisi miehelleni. Hän halusi abortin, itse en halunnut. Harkitsimme asiaa viikon, mutta totesin, etten voi mennä aborttiin. Olen jo sen ikäinen, että se tuntuisi typerältä. Minulla on myös hyvä työ, meillä on asunto ja kaksi autoa - taloudellinen tilanteemme oli siis myös hyvä. Mieheni hyväksyi ratkaisuni, ja sanoi, että voisimme jatkaa yhdessä (tai ainakin yrittää). Suhteessamme oli ollut ongelmia ja mieheni oli ehdottanut eroa jo aikaisemmin. Ns. vakavasti, ilman riitaa asiasta ei kuitenkaan oltu puhuttu. Itsekin olin joskus suutuspäissäni halunnut erota.



Olin kuitenkin ikionnellinen, että hän suostui jatkamaan kanssani seurustelua ja meille tulisi vielä lapsi: mikäs olisikaan sen ihanampaa. Alku sujuikin hyvin. Mieheni halusi kovasti rakentaa talon ja ostaa tontin. Olimme hyvin lähellä tonttikauppoja, mutta hanke kariutui meistä riippumattomiin syihin. Sen jälkeen etsimme vielä muutankin asuntoa, mutta päädyimme kuitenkin siihen, ettemme hanki nyt vielä mitään. Kävimme yhdessä neuvolassa ja ultraäänissä, kaikki oli melko hyvin. Huomasin kyllä, ettei mieheni ollut kovin kiinnostunut raskaudesta, mutta yritin kestää sen ja ajattelin, että se on hänen tyylinsä.



Kun raskaus kuitenkin eteni, mieheni suhtautuminen minuun ja vauvaan synkkeni synkkenemistään. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että päädyimme asumaan erillämme toistaiseksi. Nyt kun mieheni on ollut yksin asunnossamme 3 viikkoa, hän on seuraavaa mieltä asioista:



- Hän ei missään nimessä voi jatkaa yhteiselämää, hän haluaa että hänet jätetään täysin rauhaan



- Hän on halunnut erota itseasiassa jo 1,5 vuoden ajan, hänellä ei ole mitään tunteita (korkeintaan katkeruutta) minua kohtaan ja vauvaa hän ei osaa edes vielä ajatella, ainoa varma asia on, että hän haluaa nähdä vauvan, kun se on syntynyt.



- Minä olen hankkinut lapsen itsekkäästi vastoin hänen tahtoaan, huijaamalla lapsen häneltä



- Ehkäisy on naisen asia ja parisuhteessa ei miehen tarvitse käyttää kondomia



- Olen ottanut ison riskin, joka vaikuttaa valitettavasti hänenkin elämäänsä (ja mahdollisesti pilaa sen), ja josta minun on nyt yksin kannettava vastuu



Kysynkin teitä miehet (ja miksei naisetkin), mitä mieltä olette hänen ajatuksistaan:



- Kuinka paljon näihin ajatuksiin vaikuttaa ns. paniikki tulevasta isyydestä?



- Kuinka oikeutettuja syytökset lapsen huijaamisesta ovat? Miten minun tulisi suhtautua niihin?



Itse olen ollut hyvin onnellinen vauvasta ja nämä syytökset ovat tulleet ilmoille vasta viimeisen kuukauden aikana. Tunnen suurta häpeää raskaudesta ja vauvasta, vaikka toisaalta odotankin sitä kovasti. En todellakaan olisi halunnut yksinhuoltajaksi, mutta nyt se näyttää hyvin todennäköiseltä. Uskon kuitenkin, että selviän siitä ja voin jopa nauttia siitä. Sen sijaan, sen syyllisyyden kanssa on vaikea elää, että olen pilannut lapseni elämän (hänellä ei ole varsinaisesti isää) sekä mieheni elämän (hänen maineensa on tahriintunut, hänellä on lapsi, jota hän ei ole halunnut).



Kiitos kaikille mielipiteistänne! Aion antaa ne avomieheni luettavaksi.

Kommentit (7)

Kiitos paljon kaikille vastanneille! Olisipa joukossa ollut joku mieskin, joka olisi osannut jollain tapaa selittää mieheni käytöstä. Olisi ollut kiva kuulla, onko jollakin esim. henk. koht. kokemusta tällaisesta miehen " sekoamista" kun raskaus etenee? Kauanko tällainen sekoaminen ja vihaaminen voi kestää? No, kaikki on varmaankin yksilöllistä, joten tuskin tähän tilanteeseen on mitään yksinkertaista ratkaisua.



Avomieheni ei ole ollut yhteydessä minuun, enkä minä häneen. En tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Jatkan odotustani hämmentyneissä, mutta olosuhteisiin nähden melko levollisissa tunnelmissa vanhempieni luona ja pikkuhiljaa rakennan itselleni tulevaisuutta ilman häntä, vauvan kanssa. Yritän ajatella asian niin, että jos hän ei tätä nyt kerta kaikkiaan halua, niin sitten en voi asialle mitään. Ei ole mitään hyötyä tuhlata energiaa häneen tässä tilanteessa, kun hän ei vaikuta lainkaan vastaanottavaiselta.



Kävin eilen perhevalmennuksessa, jossa näin 2 kk vanhan vauvan vanhempiensa kanssa ja mietin, että mieheni todella menettää ainutlaatuisia hetkiä elämässään hylätessään lapsensa!

Ihan ensimmäisenä on ihmeteltävä edellisten tavoin, että onko olemassa aikuinen mies, joka on sitä mieltä, että ehkäisy on vain naisen asia eikä ymmärrä mistä lapset tulevat!!!???



Muutenkin olen hyvin pitkälle samaa mieltä edellisten kanssa. Itse tilanteessasi valmistautuisin henkisesti yksinhuoltajuuteen. Siihen tukea löydät varmasti täältä:

http://voimakirja.vuodatus.net/



Keskity itseesi ja tulevaan vauvaan. Se on tärkeintä. Miehesi kriiseilyyn et voi vaikuttaa. Hän tulee ehkä joskus järkiinsä ja kasvaa aikuiseksi, ehkä ei. Pidä huolta itsestäsi ja elämästä sisälläsi. Voimia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensinnäkin ehkäisystä, hormonaalinen ehkäisy ei sovi kaikille naisille. Itselleni esim. ei. Olen kokeillut erinäisiä e-pillereitä, mutta ne eivät vain sovi. Hikoilen kuin sika, olen kärttyinen, en osaa nukkua, turpoan kuin pallo ... Sivuvaikutuksia on vaikka muille jakaa. Enkä tosiaan kuvittele niitä. Haluaisin löytää itselleni sopivat pillerit mutta niitä ei varmaan ole vielä keksitty :) Meillä on siis käytössä kondomi. Mieheni ei sitä suoranaisesti myöskään rakasta mutta minkäs teet. Muutaman vuoden sisällä mieheni suunnittelee menoa vasektomiaan.



Eli ehkäisy ei koskaan ole vain naisen vastuulla. Miehesi tiesi aikuisena ihmisenä, että et syö pillereitä, joten jokainen tajuaa, että raskauden riski on olemassa. Jos hänelle lapsi olisi ollut kauhistus (kuten miehelleni kolmas lapsi on), hän olisi kyllä käyttänyt kondomia. Eli sinua hänen on turha syyttää raskaudesta. Eri asia olisi, jos hän olisi luullut, että sinä syöt ehkäisypillereitä.



Paljon tuosta paniikista voi olla vain ihan epävarmuutta. Itselläni ajatukset myös myllersivät, kun odotin esikoistani. Kuvittelin, että nyt nuoruus loppuu. Olin silloin 32-vuotias, joten nuoruus oli loppu joka tapauksessa :) En jotenkin halunnut siirtyä vielä vanhempien kastiin, vaikka vauva olikin toivottu. Mutta sitten kun sain vauvan käsiini, hän olikin aivan IHANA. Mitään niin ihanaa en ollut ikinä nähnyt, ja kaikki tyhmät murheet väistyivät mielestä. Minua ei yhtään haitannut olla vanhempi tai äiti, päinvastoin olin vauvasta tosi ylpeä. Itsetunto nousi ehkä sata astetta. Eli miehelläsi voi olla tuollaista omaa aikuistumisen kriisiä myös. Voi olla, että hänelle tulee paniikki, että vielä pitäisi elää ja mennä. Lapsen syntymä ei sellaista estä, ja ainakin itse voin sanoa, että lapset ovat parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut. Ennen lapsia minulla oli kova uraputki, mutta niitä aikoja en haikaile lainkaan.



Tuosta ehkäisystä vielä, toista on tosi helppoa syytellä, etenkin jos tietää, että vika on itsessä. Eli mies, jos tätä luet, käyttäydypäs aikuisen tavoin ja kanna vastuusi. Jos et tiedä, että ilman ehkäisyä voi tulla raskaaksi, et paljoa tiedä. Ja jos odottaa ja odottaa sitä parasta ja oikeaa aikaa hankkia lapsia, voi olla, että viisikymmentä vuotta tulee täyteen, ennen kuin huomaatkaan. Tai sitten lasta ei kuulu, kun aika lopulta olisi kypsä.



Voihan se olla isäksi tulokriisiä, mutta minusta ei ole missään nimessä sinun asia murehtia meneekö miehen elämä pilalle. HÄN on vastuussa omasta elämästään.

Ehkä kannattaa antaa hänelle tilaa käydä omaa prosessiaan ja itse keskity nyt itseesi ja vauvaan. Nauti raskaudesta ja lapsesta, ei ole mitään syytä raskautta hävetä!!!! Voithan rakennella mielessäsi elämäsi palaisia niin että olette lapsen kanssa kahden. Et ole ainoa nainen joka saa lapsen yksin. omat tukijoukot kuntoon.

Minulla on naapurissa nainen joka sai yksin lapsen, isä tapaa kyllä lasta, mutta vastuu tuntuu olevan täysin naisella. hirveän onnellisen oloinen on lapsesta!!!

Toisaalta ole avoin ja anna miehelle mahdollisuus, ehkä hän kasvaa isyyteen, älä missään tapauksessa sitä estä, vaikka teille tulisi ero. Lapsen takia kannattaa sitä ennemminkin tukea, vaikka sitten erokin tulis teille. jos hän suostuu terapiaan se olis hieno juttu. Ja voihan olla että kun lapsi syntyy kelkka kääntyy täysin.



Tsemppiä, mun tärkein viesti on että iloitse tulevasta lapsesta, joka sulle on annettu, lapsi ansaitsee sen, ole ylpeä mahastasi!!! eikä lapsen elämä tule menemään pilalle vaikka sitten jäisitte kaksin!! Onhan näitä kovin monenlaisia perhekuvioita nykypäivänä : )



(ja olen nainen :)



tiivii

Nykyisin usein mediassa vaahdotaan, miten lapset niin rajoittaa elämää ja rasittaa jne jne. Höpönlöpön. Toki ne muuttavat elämää, ja onhan heistä vaivaa mutta myös valtavasti iloa. Tuo ilo usein unohdetaan.



Onhan se tietysti niinkin, että kaikista ei ole isiksi. Oma lapsesi ei kuitenkaan välttämättä isättömäksi jää. On niitä fiksujakin miehiä. Ja tiedän lapsia, jotka isäpuoli on adoptoinut omikseen, kun biologisesta isästä ei ole ollut mihinkään. Itselläni jotenkin veri kiehuu puolestasi, nuo syytökset kuulostavat niin kamalan lapsellisilta. Saamalla lapsen pilaat äijän elämän. Äijä on joutunut pulaa Ihan Ilman Omaa Syytään. Joopa joo, just. Itse saattaisin saada sijassasi semmosien raivarin, että en antaisi hänen edes nähdä lasta ja etsisin sille fiksumman isän. Mutta minä nyt olenkin minä :)

kirjoittamaasi vielä uudestaan. Miehesi syytökset ovat kyllä sellaisia, että kuka tahansa kokisi ne pahana!!! Että en ihmettele jos koet pettymystä, kiukkua raivoa ja vaikka mitä. Mutta syyllisyyttä sun ei kyllä tarvitse kokea, hän on itse vastuussa itsestään ja valinnoistaan, onhan aina raskaus mahdollista kun seksiä harrastetaan, kyllä aikuisen pitäis pystyä vastuu kantamaan.

Kuulostaa siltä, että miehelläsi on ongelmia vastuun ottamisessa. Hän sysää vastuun syntymättömästä lapsestanne sinulle yksin, vaikka on täysin tasavertaisesti tilanteesta vastuussa. Ja sinä yrität kantaa vastuuta asioista joista et mitenkään voi (miehesi elämän ' pilaaminen' jne).



On epäreilua väittää jälkikäteen että on halunnut erota jo 1,5 vuoden ajan. Aikuinen ihminen osaa avata suunsa. Jos on huijannut itseään 1,5 vuotta, ei se ole sinun vikasi; hän on pettänyt paitsi itseään myös sinua. Jälleen kerran, et voi ottaa sellaisesta vastuuta, vastuu on hänen.



Anteeksi nyt, mutta kuulostaa siltä että miehesi ei ole aivan tasapainoinen ihminen.



Suosittelisin parisuhdeterapiaa. Mutta jos miehesi haluaa tulla jätetyksi rauhaan, ei hän varmaan suostu. Toivotan sinulle ja tulevalle lapsellesi voimia! Ja miehellesi rohkeutta katsoa peiliin ja olla aikuinen, luotettava mies.



Niin, piti vielä sanomani että kuulostat fiksulta ja pystyvältä naiselta. Varmasti asiat lutviutuvat parhain päin pienelle perheellenne! Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi, tunne arvosi...

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat