Seuraa 

Olemme mieheni kanssa juuri 2 viikkoa sitten muuttaneet erillemme mieheni ajoittaisen kohtuuttoman alkoholin yms. päihteiden käytön takia. Meillä on 7kk vauva joka luonnollisestikkin on muuttanut minun kanssa.



Viime ajat ovat olleet niin kovaa härdelliä etten ole juurikaan ehtinyt miettimään/tunnustelemaan omaa vointiani; mies on ollut enemmän ja vähemmän tukka sekaisin viimeiset 5 viikkoa, sitten oltiin vatsataudissa pojan kanssa, sitten muutto yms. yms. Välillä mielessäni on ohi kiitävän hetken käynyt ajatus että mahdankohan olla uudelleen raskaana mutta ne tuntemukset olen pistänyt kaiken muun piikkiin; itkuisuuden ja väsymyksen jne. Kunnes eilen en voinut olla suihkussa huomaamatta alavatsani pyöristymistä... Tein raskaustestin jonka tulos oli positiivinen!!

Minulla ei ole ollut kuukautisia ollenkaan viimeisen synnytyksen jälkeen joten ei ole mitään hajua miten pitkällä raskaus voisi olla. Viime raskaus oli helppo, ei ollut mitään pahoinvointia tms. ja maha oli loppuun asti todella pieni, siitäkin päätellen voisin olla jo ties kuinka pitkällä.



Olen aivan järkyttynyt tilanteesta...

Meillä oli puhetta, vielä silloin kun tämä koko show ei ollut päällä (mies oli 7kk raittiina), että jos vahingossa tulen uudelleen raskaaksi niin toinen vauva saa tulla, mutta nyt tietenkin tilanne on ihan eri!

Abortti ei kuitenkaan tule kysymykseen!



Kaipaisin nyt siis vertaistukea; miten ihmeessä selviän yksin taaperon ja uuden vauvan kanssa!? Miten muut ovat selvinneet vastaavassa tilanteessa?



Kommentit (5)

Meillä oli poika 1v10 kk ikäinen ja miehen kanssa allekirjoitettiin eropaperit, mä ostin asunnon mulle ja pojalle ja sitten huomasin, että jaahas, plussa pamahti. Nyt mulla on 1v1kk ikäinen tyttö ja poika on 3v9kk ikäinen touhukas poika. Ihan kohtuullisesti on pärjätty, mies on ihan hyvä isä lapsilleen ja mummi on ollut paljon apuna. Rankkaa on kuitenkin ollut, todella, mutta päivääkään en kadu!

vaikka siis on melko aktiivinen ja itsenäinen lapsi. Hän " auttaa" potalla, pukemisessa, syömisessä yms., mutta siis kaikessa pitää vielä olla aikuisen mukana. Eli se perushoito vie yhä aikaa ja näin pienelle pitää vielä antaa aikaa ja tilaa harjoitella ja opetella. Useamman kerran päivässä kaipaa yhä äidin syliä, hellitelyä ja huomiota ja kun sitä silloin ajan kanssa annan, jatkaa tyytyväisenä omia leikkejään. Näin pienellä persoonallisuus on vasta kehittymässä ja vaikka hän ymmärtää puhetta ja osaa jo paljon puhetta, niin se asioiden ja seurausten ymmärtäminen on vielä aika lyhytnäköistä.



Meillä on aiemmin käytetty aikaa ja vaivaa perusrutiinien luomiseen, joten nyt päiväunille nukutus, iltaunille laittaminen, syäminen ja ulos pukeminen sujuvat rutiinin mukaan nopeasti ja ilman kiukuttelua, mistä varmaan olisi apua silloin, kun aikaa pitää jakaa toisellekin pienelle.



Sitä vain ajattelin, että sinuna suhtautuisin asiaan siten, että sinulla on sitten jonkin aikaa kaksi vauvaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mun tarina tällanen:



Me erottiin mun lasten isän kans kun ensimmäinen oli 8kk. Muutimme sillon eri osotteisiin.Tästä on nyt 1vuosi4kk.



Sitten kävikin niin, että tulin uudelleen raskaaksi tälle lapseni isälle, yhä kuitenkin asumuserossa oltiin tällöin, eikä mulla aikomustakaan ottaa miestä enää saman katon alle. Alkoholinkäytön vuox erottiin myös ja kaiken mitä se toi tullessaan. Kuten varmaan tiedät oli perhe-elämä sillon ihan yhtä helvettiä, toisinaan toki hyvääkin, kun miehellä perempi jakso. Mutta en siihen lähde enää, koska meillä nyt hyvä olla ja omassa kodissa aina mun mielestä oltava turvallista. Ja nyt kun tosiaan erosta kohta 1.5 vuotta, en usko, että tämä kyseinen ihminen koskaan muuttuisikaan, alkoholi liian suuri ongelma hälle ja osa tätä miestä.



Mutta niin kuitenkin kävi, että tulin raskaaksi, nyt rv20. Aluksi minuakin mietitytti miten pärjään, mutta aborttia en harkinnut koskaan, sillä musta tämä on hienointa mitä mulle on tapahtunut. Ja mitä mun lapselle on tapahtunut. Hänhän saa sisaruksen, mistä varmasti iloa ja turvaa koko elämän. Itseäni kun eniten erossa harmittis se, kun en voi saada sitä kahta lasta, kuten olin toivonut. En siis ainakaan biologisia ja pienellä ikäerolla. Se oli suurin murheeni. Halusin tarjota lapselleni biologisen sisaruksen, jonka olen kokenut itse hyvin tärkeäksi. Varsinkin lapsuudessa. Ja nyt se siis erosta huolimatta toteutui, enkä voisi olla onnellisempi. Toki arki hieman pelottaa, mutta uskon, että apua on aina saatavilla tarvittaessa ja myös lapsen isä on luvannut auttaa mahdollisimman paljon. Takaisin en häntä siis kuitenkaan aio ottaa.



Uskon, että lapsi kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa. Ja niinhän sitä sanotaan että ekan vuoden jälkeen helpottaa ja sitten lapsista seuraa toisilleen ja pääsee melkeimpä " helpommalla" kuin jos olisi vain yksi!

ja uuden miehen kohdatessa ei ole lapsille sama asia, onko ne puoliksi eri perimällä??? Eiköhän ne ole yhtä sisaruksia joka tapauksessa.

ihan samaa mieltä mausteen kanssa eli meillä ikäero lapsilla oli tuo 1v ja 5kk ja olivat tosiaan molemmat ns. vauvoja vielä tuolloin, mutta kyllä se siitä menee. Minulla kyllä oli tuolloin mies apuna, mutta hän opiskeli ja kävi töissä joten minä aika pitkälle hoidin lapset ja kodin. Hän sitten tuli lepäilemään kotiin ja usein mietin että olisi helpompi yksinhuoltajana olla. myöhemmin sitten erosimmekin, toki siinä nyt oli muutakin sitten takana.



nykyään minulla on uusi mies ja yht. 4 lasta (2 uuden miehen kanssa) ja mukavasti menee. Eli ei sitä välttämättä yksinhuoltajana ole loppu elämäänsä. apua kannattaa pyytää aina kun on tarvetta ja " hiekkalaatikko" äiti kavereiltakin saattaa saada apua lastenhoitoon esim. jos tarvii käydä lääkärissä yms. itse olen nyt vasta oppinut pyytämään apua tutuilta (siis muiltakin kuin omilta vanhemmilta) ja mielelläni myös muita auttelen.



tsemppiä kyllä se siitä ja jaksamista!!!!!!!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat