Seuraa 

Käyttääkö lapsesi käytettyjä jalkineita, vai ajatteletko että lapsi voi saada " väärää" jalan asentoa, jos kengät ovat edellisen käytössä vääntyneet tms? Miten tarkka olet? Omassa lapsuudessani kyllä käytetyilläkin mentiin, enkä tiedä että mitään askellusvikoja olisi aiheutunut. Mielestäni myös pienen taaperon kengät jäävät niin nopsaan pieniksi, ettei niillä ole ehditty suunnilleen välttämättä vielä edes kävellä paljoa.

Kommentit (16)


niinkuin moni muukin totesi, jos kengät hyvässä kunnossa ja alunperinkin hyvät, kelpaavat meille. Kuitenkin niin, että lapsilla väh. yhdet uudet kengät per kausi.



Käytännössä on mennyt niin, että nyt 4v. esikoisella on ollut yhdet käytetyt kengät (viime kesänä sattui naapurin pojan äiti tarjoamaan sopivia), muuten ei ole oikein ollut lähipiirissä ketään, keneltä periä.



Kuopuksella on sitten ollut esikoisen vanhoja kenkiä kakkoskenkinä.

Mutta olen kyllä aika tarkka, että pojilla kunnon kengät (yhdet jokaista lajia ihan omat). Kuopus kun vielä kääntää ajoittain toista jalkaa sisään päin niin sitä suuremmalla syyllä perintökengät syynään tarkkaan, ja kyllä ne uudetkin...



Fiksumpaa säästää jostain muusta kun lasten kengistä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja kuten Melba sanoi, jos ei rahat riitä uusiin hyviin kenkiin, niin mielummin ostaa halvalla käytetyt hyvät, kuin jotkut huonot kengät pienellä rahalla.



Opiskelijana ei aina ole varaa ostaa uusia, pyrin kyllä ennakoimaan, ja ostan alesta paljon hyviä kenkiä. Mutta välillä on joutunut ostamaan hyväkuntoiset käytetyt jos on yllättäen kengät jääneet pieniksi. Kumisaappaat on ollut yhtiä lukuunottamatta aina käytetyt.

Käytännössä tämä oman perheen sisällä kierrätys on osoittautunut yllättävän vaikeaksi...



Esikoiselle on ostettu aina kaikki uutena, hyvälaatuisia kenkiä. Ja muotoutuminen jalan mukaan ei ole ollut ongelma, kun kengät ovat vaihtuneet sitä tahtia, että koko 1v oli 21-22 ja nyt 5v 32-33. Tosin nyt isompana kulutus on jo kovaa tarhakäytössä ja viimeisen vuoden aikana jalankasvu on hidastanut, mutta silti, esikoiselta on jäänyt paljon, uudenveroisia kenkiä nuoremmalle.



Ongelma on se, että nuoremman jalka ei tietenkään kasva samaa tahtia eli ne, mitkä esikoisella on ollut vaikka talvisaappaana, olisi nuoremmalle sopivat juhannuksena tai päinvastoin! Sama ongelma myös on ulkovaatteissa.



Sisävaatteet sentään kiertää paremmin, puuvillapaita on puuvillapaita, oli kesä taikka talvi. =)



Kavereiden kanssa me on tehty vaihtareita joskus noissa kengissä. Jos joku tarttee lakeerikengät juhliin, niin turha ostaa yhden menon takia tai pienempien luistimia, suksia, ym mille ei joka tapauksessa niin paljon käyttöä ole.

Kengät menevät niin hirveään kuntoon esikoisen jäljiltä, että en kyllä niitä henno kuopukselle jättää. Usein kun otan pohjallisenkin pois, niin siinä näkyy kaikenlaisia painaumia ja kulumia.



Edes kahta kautta ei mielestäni lapsi voi niitä pitää, vaikka koon puolesta mahtuisikin.

Käytännössä ainoat mitä oikeesti kiertää on talvigoret. Kumisaappaat ja lenkkarit/pihakengät/kesäkengät ei meidän elämäntyylillä kestä kahdelle lapselle. Sandaalit ei tarhassa paljon kulu, mutt niissä on niin selvät tyttö/poikamallit ettei pysty kierrättämään.



Ja vaikka muuten olen pihi ja kierrätän suunnilleen kaiken, arkena jokapäiväisessä käytössä olevat kengät on se jossa en juurikaan katso hintalappua vaan ostan parhaat mitä on.



Sitävastoin olen ostanut välikausi/hienostelu/ja juhlakenkiä käytettynä pitkäaikaisilta " toimittajilta" (ja myynyt vielä eteenpäin ne samat). Sama pätee luistimiin ja monoihin.

Voi käyttääkin. Esim. juhlakengät ja kumpparit tms. voisi olla varsin kätevä ostaa käytettynä, jos vaan jostain löytyisi sopivat. Kyllä muitakin kenkiä voi käyttää käytettyinä, jos vaan ovat hyväkuntoiset ja täyttävät hyvän kengän kriteerit. Jos on vähän rahaa, niin mieluummin ostaisin vaikka käytetyt Tepsut kuin markettilenkkarit lapselle kesäksi. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että jokainen lapsi " ansaitsee" kutakin kautta kohti uudet, nimenomaan hänen jalalleen sopivat kengät, jos vaan rahaa on edes inhimillinen määrä (ja yleensä lapsilisä jo sen onneksi mahdollistaa). Mut kyllä mä meille esim. kakkosasunnolle varakengiksi tai isommalle pojalle isän luo mieluusti kelpuuttaisin käytetyt kengät, valitettavasti heikosti löytyy, kun ei tahdo löytyä edes uutena.

Meillä isommalla tytöllä ei ole pahemmin käytettyjä kenkiä löynyt. Olen aika huono käymään kirppareilla joten uutena on kengät ostettu. Kuopus on käyttänyt jonkin verran isosiskon vanhoja kenkiä. Aina ostan hänellekkin uudet kengät mutta kakkos kengiksi sitten on käytetty siskon vanhoja. Esim. täksi talveksi ostin kuopukselle uudet viking goret ja sitten lisäksi käytössä siskon jäljiltä erittäin hyväkuntoiset Tepsut ja sitten rönskeleille esikon vanhat Elefantenin goret.

Tosin pikkusisko on saanut isomman kenkiä muutamat vähän käytetyt talvikengät. Kumisaappaat voisin periaatteessa ostaa käytettyinä mutta eivät nuo uudet paljoa maksa.

Meillä on lapsilla paaaaljon kenkiä :) Eri tarkoituksiin ja eri vaatetuksiin.



Nyt talvella on ollut kahdet goret, pakkaskengät, lämpökumisaappaat ja " hienostelukengät" . Lisäksi olemme leutojen ilmojen vuoksi käyttäneet myös välikausikenkiä kauppa yms. matkoilla. Niin ja sitten on tietenkin juhlakäyttöön sisäkengät ja sandaalit päivähoidossa. Näin kengille ei tule kovin paljoa kulutusta ja kaikki ovat ns.kestäviä " kunnollisia" kenkiä (tunnettuja merkkejä, ei markettilenkkareita, täyttävät hyvän kengän ominaisuudet), eli olen hyväkuntoisia kierrättänyt myös nuoremmalle (hänelle ostetaan kuitenkin uusiakin kenkiä, eli täysin vanhoilla ei kulje ja sisäsandaalit ovat aina lapsikohtaiset). Ja lisäksi kierrätän sukulaislapsille ja kirpparille.



Eli vastauksena; nuorempi lapsi käyttää vanhemman hyväkuntoisia vanhoja. En osta käytettyjä kenkiä esim. kirppareilta.

Tällä hetkellä pojalla on käytössä gore kengät. Olen ostanut ne käytettynä, 30e ( ovh 60).. Pitävät edelleen vettä ja hyvä kuntoiset vielä meidänkin käytön jälkeen.

Lisäksi uutena olen ostanut toiset kalvokengät kovimmille pakkasille hintaa 25e.



Kesä sandaalit ja lenkkarit on olleet sellaiset mitä on ostettu uutena. Niitä kun on vaikea löytää siistejä ja hyvä kuntoisia.



Karvavuorelliset kumppari ovat myös sellaiset mitä ostan uutena koska karvavuori menee käytetyissä monesti tosi ohueksi eikä lämmitä enään.



Mutta monet kuomat olen esim käytettynä ostanut ja hyvin ovat lämmittäneet.



Mitä pienempi lapsi niin sitä helpompi on löytää edullisia ja hyvä kuntoisia käytettyjä kenkiä.



Nyt kun ikää alkaa tulla lisää alkaa kengät kulumaankin eritavalla.



Esim 1v joka ei juuri kovin vielä kävele päivän aikana niin ehdottomasti käytettynä katson kyllä seuraavallekkin lapselle.. Kierrätän kyllä esikoiselta myös..

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat