Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

mulla kaks pientä lasta, 2,5v ja 2kk. mies ok, mutta ei herätä mussa suuria tunteita. hoidan kaikki asiat meidän perheessä, mun pitää olla aina se viisas joka tietää mitä tehdään. haluisin että voisin joskus olla se heikko jota mies lohduttaa ja sanoo miten tehdään.



mies on kiltti, ehkä liiankin ja taidan olla kyllästynyt tähän kun mikään ei tunnu miltään. seksikään ei oo vuosiin kiinnostanut koska siinä ei ole mitään uutta ja jännittävää ikinä. aina sama kaava, mies ei suoraan sanoen ole mikään peto sängyssä. liian nopeakin. ja mulla ennestään kokemusta parista mahtavasta Rakastajasta.



olenko ihan paska ihminen kun kaipaan jännitystä, turvaa, hyvää seksiä, keskusteluita, ihailua, rakkautta?



ei mies ilkeyttään evää multa noita, mutta näin vaan on.



onko kellään muulla kokemusta samasta?

Kommentit (13)

Uskon, että voisit kokea ahaa-elämyksen tuon kirjan parissa ja sitä kautta avioliittonne löytäisi uusia ulottuvuuksia.

Toista ei voi muuttaa, mutta itseään ja omia reagointitapojaan voi. Ja tää saa muutosta aikaan sitten toisessakin.

pettää mä en myöskään vois, sitä en aio tehdä. jos joskus oikeesti rakastuisin toiseen, jättäisin ensin miehen ja sit vasta alkasin jotain muuta.



edellisenkin suhteen joka kesti 5 v päätin ensin ennenku ryhdyin yhtään mihinkään miehen kans johon olin rakastunut. mutta se olikin nuorena... ennen lapsia. ja silloinen kumppanini oli kaikinpuolin idiootti, tiesin sen pettäneen mua mutta en saanut lähdettyä ennen ku rakastuin toiseen. noh, meni vähän jo ohi aiheen...



mä en tiedä tosta sielunkumppanuudesta mutta tiedän nyt vasta sen että mun olis pitäny valita itseäni vahvempi(henkisesti) ja viisaampi mies. mä olen siis vahva luonne mutta en haluu olla aina se jonka on sit pakko olla vahva.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä myös minä olen se vahvempi ja se joka päättää kaikki asiat ja sanoo mitä täytyy tehdä ja tietää mikä on parasta.



Enää en sitä jaksa. Minä tyrannisoin ja alista miestä, koska hän antaa niin tapahtua. Mitään kunnioitusta ei ole jäljellä, pidän miestä heikkona nyhverönä, sillä hän ei aikanaan laittanut minulle missään asiassa hanttiin, ja nyt hän ei siihen pysty vaikka tahtoisi. Vahva nainen tavitsee vielä vahvemman miehen.



Roolit ovat tavallaan aivan päinvastoin (vaikkei tämän päivän tasa-arvossa voi samallailla rooleista puhua kuin joskus aiemmin) ja se tuntuu naisellisesta naisesta pahalta.

miksi ette anna päätäntävaltaa miehelle? Alatte vain pikkuhiljaa siirtämään vastuuta heille. Kuullostaa siltä, että itse olette oman nyhverönne luoneet.

Olkaa oikealla tavalla naiselllisia.

koska en enää siedä miestäni, enkä hänen päätöksiään tai tekojaan, jotka mielestäni teen tuhat kertaa paremmin ;) Ihan sama kuka nuon nyhveryyden on mihessä aikaan saanut, sillä pois se ei voi silmissäni mennä, enkä voi valtaa enää hänelle antaa. Valitettavasti on ohi meidän story.



Nimenomaan kannatan jossain määrin perinteikkäitä rooleja ja sitä, että mies on mies ja nainen on nainen, mutta teeskentelemällä sitä ei aikaan saada, vaan vahvan naisen on saatava vielä vahvempi mies. Nyhverömiehille on hissukat kiltit kotivaimot.

Mitä luulet, että tapahtuu, jos vain herttaisesti hymyillen ilmoitat miehellesi, että et nyt jaksa enää huolehtia tästä, vaan haluat hänen tästä eteenpäin

huolehtivan kaikesta tästä? Ilmoitat vain, minkä summan haluat itsellesi kuukausittain omiin henkilökohtaisiin menoihisi. Ja loput parheenne rahat ovat miehesi käytössä ja kaikki laskut ja lainanlyhennykset ja yllättävät menoerät sun muut.

Minulla ollut monia suhteita ja viimeisin tietysti nyt tuo lasteni isä. Hänon ok ja hyvä isä ja tyyppi sinänsä, mutta se rakkaus ja sielunkumppanuus puuttuu kokonaan!



Olenv asta viimeaikoina havahtunut siihen mitä minä todella tahdon elämältäni ja mitä minä tahdon tuntea ja kokea.



Minä TIEDÄN, että on olemassa ihmisiä, tai ainakin se yksi, joka on minun kanssani saman henkinen, ymmärtää minua ja jota minä ymmärrän. Ihminen joka olisi tasapainoinen ja vahva, sellainen jonka kanssa voisimme kaiken jakaa, kuula toisillemme ja tietää sen aina tuntuvasti yhteisymmärryksesä... rakkautta!



Aion jättää tämän perheeni, tai ainakin sen rikkoa, sen vuoksi, että saisin sen mitä tahdon. Itsekästä, mutta teen sen mielummin nyt, kuin liian myöhään. Tiedän, että tulen löytämään ihmisen jolle voin olla se henkilö joka hän olisi minulle.

Tosin minulta puuttuvat ne aiemmat ihanat rakastajat. Ja miehen puolelta olisi sitä uuttakin aina tiedossa, itse en vaan oikein innostu.



Minunkin elämä omalla tavallaan tylsää. Sinulla lapset kovin pieniä. Heidän kasvaessaan ehdit varmaan harrastaa enemmän ja etsiä muita virikkeitä omaan elämääsi.



Toisaalta tämä tuttuus ja rauhallisuus on turvallista. Miestäni en voi muuttaa (enkä enää haluakaan). Hän on omalla tavallaan hyvä aviomies ja lasten isä. Olen itse asiassa aika tyytyväinen ja onnellinen.



Joku jo sanoikin, että helpointa on muuttaa omaa suhtautumistaan.



tiedä että multa keskustelu onnistuisi, mieheltä ei. olen yrittänyt monesti. kertonut mitä haluaisin ja kysynyt mitä hän haluaa.



hän ei osaa kertoa tunteistaan, on jotenkin lapsellinenkin. menee melkein lukkoon jos pitäis OIKEESTI jutella vakavasti. muutoin aivan ihana mies, tuskin pettäisi mua ikinä, on hyvin vähän poissa kotoa muualla kuin töissä ja ei siis mitään valittamista muuten.



mutta kun esim en ikinä saa kukkia, en edes yllärihalausta keskellä päivää, en rakkaudentunnustuksia en mitään jännää... ja en sellaisia osa enää itsekään antaa koska suoraan sanoen hän tuntuu enemmän kämppikseltä...



miehelle on tärkeetä urheilu, jota mä inhoon, se pelaa paljon pleikkaa, jota mä myös inhoon, se nauhottaa ainaki 10 eri ohjelmaa viikoittain ja mä en juurikaa katso telkkaa... siis ymmärrättekö, onko meillä mitään yhetistä?



jättää sitä mä en aio, jos vain itteeni ajattelisin luultavasti oisin jo lähteny, mutta lasten takia en ole lähdössä minnekään. jaksan kait sitten vaan uskoa että tulen kokemaan yhtäkkiä jotain onnenhuumaa tässäkin suhteessa. vaikka tuskinpa... jatkan sitten vaan haaveilua jostain ihanasta, jännästä elämästä...



ap

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat