Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Onko kukaan koskaan lukenut aiheeseen liittyvää " teoriaa" , siis selitystä sille miksi lähes kaikki (?) miehet kelpuuttavat eron jälkeen lohduttajaksi suurinpiirtein minkä tahansa naisen. Nämä laastarit esitellään lapsille, heitä käytetään hyväksi ja sitten lempataan pihalle, kun mieli alkaa olla kunnossa.



Onko kukaan perehtynyt tähän?

Kommentit (21)

Ja ihan samalla tavalla on näitä yh-naisia, jotka esittelevät lapsilleen uusia isäehdokkaita, ottavat heidät jopa saman katon alle asumaan ja vaihtavat sitten isäpuolesta toiseen muutaman kuukauden välein. Eli tuskin on kiinni sukupuolesta, vaan ihmisen henkisen kasvun tasosta.

Enkä minä oo huomannut, että tuo jotenkin erityisesti olisi miesten ongelma. Ihan yhtä lailla naisissa on samaa vikaa.



En oo aiheesta mitään lukenut, mutta oon itse aatellut, että ihminen ei ole jotenkin sinut itsensä kanssa, eikä kestä omaa seuraansa. Eli kun on yksin, niin silloin joutuisi väkisinkin huomaamaan omat ominaisuutensa puutteineen kaikkineen. Mutta kun on aina toisen kanssa, niin ne omat viat jää sen yhdessä olemisen peittoon.



Eli itse oon huomannut sen, kun olin pitkään sinkkuna, että silloin on kyettävä hyväksymään itsensä, kun ei voi päteä kumppanin kautta. Ja silloin korostuvat omat heikkoudet, mulla esim. aamuäreys, kun ei ollutkaan sitä toista, kehen sen äreyden olisi purkanut. Se oli vain käsiteltävä ihan itsensä kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Naisilla on naisystäviä, sen takia heidän ei tarvitse etsiä heti eron jälkeen miestä. Useimmilla miehillä on vain miesystäviä, eikä heidän kanssaan jaeta niin syviä juttuja kuin avioero on.



Suru, epäonnistumisen tunteet, ero lapsista, ikävä.... sellaiset asiat sekä miehet että naiset haluavat jakaa nimenomaan naisten kanssa. Naiset osaavat kuunnella ja lohduttaa paremmin kuin miehet, naiset ovat empaattisempia. Siksi miehet tarvitsevat eron jälkeen naisten seuraa ja on pelkästään hyvä asia, jos he sitä löytävät, koska muuten he katkeroituvat.



On eronneen naisen etu, että hänen exänsä löytää nopeasti naisseuraa.



Sitten kun siinä asioita jaetaan niin syntyy helposti sellaista intiimiyttä, että ystävyys syvenee ihastumiseksi ja joskus rakkaudeksikin. Olen itse 10. vuotta naimisissa miehen kanssa, joka tutustui minuun suunnilleen samana päivänä kun hänen vaimonsa jätti hänet (ei mies sitä minulle heti kertonut). Hän on aivan mahtava aviomies ja hyvä isä, ja olemme onnellisia yhdessä.



jotka heti eron jälkeen rynnivät uuteen suhteeseen. Moni nainen on pitkäänkin yksin, jopa vuosia. Vai onko naisten kriteerit miesten suhteen tiukemmat? Tässä oman sinkkuuden aikana (1,5 vuotta) poikkeuksetta kaikki tapaamani miehet (kymmenkunta kpl) olisivat olleet valmiita suhteeseen kanssani, mutta kukaan ei kiinnostanut...



Mun ongelma siis saattaa olla tämä, että ainakaan näin erosta siipeen saaneena ei kukaan mies enää oikein innosta. Mutta en kyllä haluaisi viettää aikaani kenenkään kanssa vain siksi, että en osaisi olla yksin.



Todellakin yksinään joutuu kasvokkain kaikkien ongelmien ja vastoinkäymisten kanssa, myös sen aamuäreyden...



ap

Otetaan uutta putkeen vaan, kun itse sitä niin kovasti tunnutaan tarvitsevan. Ja siinä samalla tullaan vähän paljon käytettyä uutta tyttöystävää hyväksi, mutta minkäs sille voi. Enhän voinut mitenkään tietää, ettei hän ollutkaan se oikea. Eikä sitä kokeilematta voi tietää, ettei olekaan vielä unohtanut edellistä.

Tuota samaa esiintyy sekä miehissä, että naisissa, mutta huomattavasti enemmän miehissä. Miten jotkut " ihastuvat" kehen tahansa ja kun se taas (piankin) loppuu, on taas uusi tilalla heti.

Varmaan on totta, että tunteita ei ole käsitelty loppuum yms. Itse en kyllä pystyisi tuohon.

Ja nämä kellä on uudet rakkaat jo ennen suhteen loputtua yms. ei liity tähän asiaan, vaan on ihan toinen juttu. Ja joku tietysti voi melkein heti suhteen loputtua, ihan oikeasti rakastua, mutta kyllä ne ovat vähemmissä.

Ja huom. en ole mustasukkainen kenestäkään tai ei ole kokemusta asiasta. Olen vain huomannut saman asian kuin ap vain katselemalla ympärilleni.

Vierailija:

Lainaus:


Mutta ei todellakaan viikon sisällä voi.




olen itse vaihtanut yhden vakavan suhteen lennosta toiseen, rakastuin kertakaikkiaan. tosin, se ensimmäinen suhde veteli jo viimeisiään, ero oli tulossa mutta käytännön syyt ja yleinen saamattomuus pitivät vielä yhdessä ts. ei ollut syytä (väkivalta tms) lähteä.



romanttista rakkautta, välittämistä tai seksiä ei enää ollut, ei ollut ollut aikoihin.



sitten tapasin nykyisen mieheni ja rakkaus vei jalat alta. ulkopuolisen silmin tilanne näytti juuri siltä, että paikkaan erotuskaa uudella suhteella. itse olin erotuskani potenut jo kauan ennen varsinaista eron voimaantuloa (jossa olin siis aloitteellinen osapuoli).

Toisen ihmisen avulla pönkitetään omaa itsetuntoa.

Vaikka oikeasti jokaiselle tekisi eron jälkeen hyvää olla jonkun aikaa yksin ja käsitellä ne edellisen suhteen asiat rauhassa eikä siirtää niitä uuteen suhteeseen.

Onhan siitä olemassa ihan tutkimuksiakin että heti eron jälkeen alkaneella uudella suhteella on huonommat mahdollisuudet onnistua. Toki poikkeuksiakin on.



Tiedän useita naisiakin jotka toistaa samaa kaavaa. Seurustelevat 2-3 vuotta, tulee ero ja samantien löytyy uusi kulta kainaloon jonka kanssa taas vietetään 2-3 vuotta jne.

Voiko ihminen tulla näin onnelliseksi? Ei todellakaan siis ole vain miesten ongelma.

Jos on erottu niin on erottu ja mies saa olla kenen tahansa haluaa? Miksi tämä on " ongelma" ?



Miksi naiset kokevat eron jälkeen miehen uudet naiset niin suureksi " ongelmaksi" ???

eli eikö " uusi" kumppani sitten huomaa, että toinen on vielä edellisen suhteen koukeroissa kiinni, että eroprosessi on vielä kesken? Vai voiko eroa käydä läpi niin salaisesti, ettei sitä huomaa? Itse ainakin kuormitin eron jälkeen ystäviä ja sukulaisia vatvomalla päättynyttä liittoa, ja jos minulla olisi ollut kumppani, tuskin olisin voinut välttyä puhumasta asiasta hänelle.



En ole itse törmännyt oikeastaan kehenkään vasta eronneeseen mieheen, tai no ehkä yhteen... hän ilmoitti heti alkumetreillä että ei vielä haluakaan tutustua uusiin koska erosi vasta. Tämä oli mielestäni upea ilmoitus; reilu ennen kaikkea minua kohtaan. En todellakaan halua itse olla mikään laastari, jolla paikataan murheellista mieltä. Vaikka kai joku voi laastariinsakin rakastua, vai voiko?



ap

Aina ei tarvitse olla kyse mustasukkaisuudesta, kun puhutaan miehistä, kyllä tunneskaala on vähän laajempi!



Hyväksikäyttö on mielestäni ongelma.



ap

Erosimme kuusi vuotta sitten viiden vuoden suhteen jälkeen. Tästä kaksi viikkoa eteenpäin hän muutti uuden, baarissa tapaamansa tyttöystävän luo. Ei se suhde kuitenkaan kestänyt kuin puolisen vuotta. Tämän jälkeen mies ehti olla sinkkuna vajaan kuukauden ja taas alkoi seurustella. Tosin ei sekään suhde kestänyt edes vuotta. Ja näitä lyhyitä seurustelusuhteita on ollut nyt kuuden vuoden aikana kuusi:-) Kaikki naiset mies on esitellyt vanhemmilleen lähes heti tavattuaan, heh.

Tiiän exäni kuviot siksi näin hyvin kun meillä on paljon yhteisiä kamuja.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat