Vierailija

Laitoin tämän toiseen ketjuun jatkoksi, mutta voishan tää olla omakin aiheensa.



Eli kysyisin, miten te narsistien puolisot, mitä teille pitäs sanoa, että tajuaisitte häipyä hirviönarsistimiehen luota??



Mun hyvä ystävä tekee hiljaista ja hidasta kuolemaa narsistimiehen kanssa. Hän on jo muuttanut omaa luonnettaan (!!) jotta sopu säilyisi. Mies ei suostu menemään terapiaan, nainen käy ja luulee, että se auttaa. Mitä ihmettä voin ystävänä tehdä, että saan naisen pois siitä suhteesta?? Hän on jo nyt todella masentunut, on vaikea valita sanoja jotka eivät masentunutta loukkais. Haluaisin auttaa mutta saan vaan vittuilua niskaani. Nainen hajoaa tohon, eihän tuollaista sikamiestä kestä eikä tarvikaan kestää.



Apua, neuvoja, vinkkejä teiltä kokeneilta? Narsistia ei voi parantaa, tämän on ystäväni sanonut mulle! MIKSI hän sitten ei lähde suhteesta, jossa on aivan onneton? Millä voin estää, että ystävän elämä ei mene hukkaan sen miehen kanssa? :-(



t. epätoivoinen ja onneton ystävän puolesta.

Kommentit (10)

Eli siis mun äiti oli sitä mieltä, että seurustelu on virhe, ei lähteminen. :)



Sen verran vielä niistä seikoista, mitkä vaikeutti lähtemistä: Mies mm. uhkasi tappaa itsensä, jos jätän sen. Mua ahdisti olla " vastuussa toisen hengestä" . Myöhemmin sitten käsitin, että jokainen aikuinen on itsemurhastaan itse vastuussa. Mies myös itki, että " sä et voi jättää mua, kun mulla ei ole ketään muuta kun sut" .



Vaikka mies oli kamala 99 prosenttia ajasta, se 1 prosentti sai mut aina uskomaan, että kyllä se kai musta tykkää.



Taisin myös kehitellä päässäni ideaalia siitä, miten ihanaa voisi olla.

Sun pitää hyväksyä, että ystäväsi ei syystä tai toisesta kykene jättämään miestä (jättäminen ei ole helppoa, koska hänen minuutensa on kärsinyt) ja yrittää auttaa häntä muuten.



Tee selväksi, että jos hän päättää lähteä, autat kaikin mahdollisin keinoin, mutta jätä aihe siihen.



Jättäminen ei ole ensisijaista vaan minuuden rakentaminen. Jättäminen tulee sen myötä. Keskity kertomaan ystävällesi, miten ihana ja mukava ja älykäs ihminen hän on, mitä kaikkea hänellä on elämässään jne. jne. Kehujen kautta ystäväsi voi alkaa ymmärtää, että elämä voisi olla vielä ihanaakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä en ole vieläkään kyennyt uskottavasti perustelemaan itselleni, miksi ylipäätään aloin seurustella sen kanssa. Ainakin nämä olen keksinyt: mä halusin " pelastaa" sen ressukan ja ihan oikeasti luulin mun rakkauden voittavan sen kaiken(todella vaikea tausta ja monia ongelmia), mulla oli vahva hoivavietti, se rakastu muhun ja iski kätensä mun housuihin ja minä nuori tyttö en osannu sanoa ei ja tavallaan se tuntui hyvältä, että joku rakastaa. Ja sillon 19-vuotiaana olin aivan vakuuttunut siitä, että joudun olemaan aina yksin eikä kukaan huoli mua. Toi huoli.



Missään vaiheessa en ajatellut, että tuossapa unelmieni mies, sen haluan aviomiehekseni ja lasteni isäksi ja ollaan yhdessä aina.



Mies oli erittäin manipulatiivinen, aggressiivinen, naiivi. Rahaton luuseri. Sai kamalia kohtauksia, jos en antanu sen juoda ruokarahoja. Lopulta aloin valehdella sille, että ei ole rahaa. Niin, tulin raskaaksi. Mies jaksoi olla siitä innoissaan ehkä viikon. (On muuten väittänyt, että halusi isäksi, että en koskaan jättäisi sitä. Mietinkin, että onko se oikeesti tehnyt niille kortsuille jotain.)



Koko seurusteluajan kirjotin päiväkirjaa. Jo ekan viikon jälkeen oon kirjottanu, että mun pitäs lähteä pois tästä jutusta. Puolen vuoden jälkeen (olin silloin jo raskaana), olin todella masentunut. Mä itkin joka päivä ja koko ajan. Olin siinä pisteessä, että mulla ei ollu enää mitään väliä. Ihan oikeasti en pitänyt itseäni pelastamisen arvoisena. Toisaalta pidin itseäni epäonnistuneena, kun en kerran saanut miestä " parannettua" . Mies ei välittänyt musta eikä vauvasta, vaan itsestään ja juomisestaan. Kun olin raskaana, mies mm. kuristi mua ja uhkasi iskeä veitsen mun mahaan (no nää ei varmaan liity narsismiin).



Viimein tajusin, että mun on pelastettava toi viaton lapsi, joka kasvaa mun vatsassa. Se sai mut lähtemään. Esim. mun äiti (joka oli ollut miehen opettaja ja siis tiesi tapauksen) hoki mulle kuinka ison virheen teen. Voi olla, että se vaan pahensi tilannetta (mun äiti on kova määräilemään, enkä siinä nuoruuden kriisissäni halunnut tehdä niin kun se määrää). Mulla oli yksi luotettava aikuinen, kenelle purin mieltäni, samoin ikäisiäni kavereita. Kukaan heistä ei painostanut, mutta olivat minusta huolissaan. Kukaan muu ei kuitenkaan voinut tehdä sitä päätöstä mun puolesta.



Tässä oli vähän pohjustusta omasta kokemuksesta. Mä tosin olin silloin nuori, ja olen pistänyt tota osin mun nuoruuden kriisivuosien piikkiin.



Voisiko kenties ystäväsikin olla niin masentunut, että ei näe itsessään mitään pelastettavaa? Oman kokemuksen perusteella en suosittele mitään miehenhaukkumiskampanjaa. Mä ainakin sokeasti puolustin sitä paskiasta, olin sen puolella. Vaikea tilanne, koska loppujen lopuksi aloitteen siihen lähtemiseen on tultava siltä naiselta itseltään. Jos hän on yhtään samassa jamassa kuin mä olin, niin se ajattelu on kaikkea muuta kuin loogista ja järkevää. Lähesty lempeästi ja tarjoa jutteluapua tms, mutta älä pakota. Sitten tietty jos alkaa olla väkivaltaa tai muuta, niin voi naisen viedä jonnekin vaikka pakolla,jos ei tajua itseään suojella. (No niin, no toisaalta se narsisitin henkinen väkivalta on pahaa sekin)



En alkanut enempää koskaan analysoimaan tai painostamaan eroamaan. jos hän itse puhui erosta niin sanoin vain aina, että kyllä siitä selviää ja että varmasti pärjäät itseksesi. Ihan niinkuin kaikki muutkin.



Minusta tuntuu, että pahinta on että jos ystäväsi tuntee että painostat häntä. Silloihan sinä et ole paljon kummempi kuin hänen miehensä. Eli et arvosta häntä ja hänen ajatuksia. Mutta muista pikkuisen aina kehua ystävääsi ja tukea häntä kaikin keinoin, mutta älä lyö yli.

Yritän alkaa kannustaa häntä enemmän. Huomaan vaan varovani sanoja jo minäkin, kun ystäväni on niin masentunut ja silloin yleensä sanon aina väärin. Niin tai näin, mulle vittuillaan. Yritän antaa mennä yhdestä sisään ja toisesta ulos, mutta vaatii aika paljon että siinä tilanteessa pystyisin uskottavasti häntä vielä kehumaan. Miestähän en saa haukkua, emme puhu miehestä mitään. Ystäväni on varjo entisestään, entiset tutut eivät tunnista häntä. Sääliksi käy niin paljon!!



ap

Taisin kirjoittaa epäselvästi.



Ystäväni on nainen kuten minäkin. Hänen aviomiehensä on narsistimies, joka tuhoaa ystäväni elämän. Toivoisin saavani neuvoja, vinkkejä, apua mitä vain, jotta ystäväni elämä ei menisi hukkaan tämän häntä tuhoavan ihmishirviön kanssa. Ystäväni tietää, että mies on narsisti, ja että häntä ei voi auttaa, mutta ei lähde suhteesta?!? En tajua!



ap

Olen elänyt narsistisen miehen kanssa. Sukulaiseni painostus siihen, että jättäisin miehen tai miehen moittiminen minulle ei minua auttanut se vain jotenkin sai minut jäämään miehen luokse. Erään opiskelukaverini maininta miehen mahdollisesta narsismista jäi mieleeni ja kun olin valmis asiaa parin vuoden päästä käsittelemään sain silmäni auki. Mies oli saanut välini ystäviini tilapäisesti katkeamaan, joten ystäviä minulla ei silloin ollut. Onneksi oli hyvät työkaverit, jotka auttoivat minua paljon jo sillä että kohtelivat minua ihmisarvon omaavana ihmisenä, olivat ystävällisiä ja reiluja. Myös kaikki aiemmat kokemukseni siitä, että olen jollekin joskus ollut ihmisenä arvokas attoivat jaksamaan. Itseuntoni oli ja on edelleen huono ja ali-arvioin itseäni, joten se kun joku joskus kehui minua jostakin tai sanoi luottavansa minuun auttoi. Ihmisten ystävällisyys, auttavaisuus ja ystävällinen hymy auttoi jaksamaan. Kauneimmat sanat jotka sain silloin kuulla ja saan vieläkin kuulla ovat "olet hyvä ja arvokas ihminen".

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat