Vierailija

En jaksa enää. Meillä on kymmenvuotias poika, joka vie kaiken energian koko perheeltä. Nyt on itseltä jo konstit loppu enkä tiedä miten tästä eteenpäin. Nyt poika on omassa huoneessaan, kirkuu, huutaa, hakkaa ja heittelee tavaroita. Isänsä käski hänet huoneeseen



Poika on kiltti ja ystävällinen meille ainoastaan kun hän tarvitsee jotain. Rahaa, pääsyä kavereiden luokse, uuden lelun jne. Silloin hän puhuu ja juttelee. Jos hänelle sanoo että ei onnistu, tulee hirviö esiin. Hirveät raivarit ja huuto, hän karjuu että vihaa meitä ja haluaa muuttaa pois. Hänet käsketään rauhoittumaan omaan huoneeseensa, jonne meneekin. Raivoaa siellä hetken, tulee sitten rauhallisena alakertaan ja alkaa taas ruinata jotain. Välillä tuntuu, että hän ei tajua mitään, vaan aloittaa saman jutun alusta uudestaan ja uudestaan. Mitkään pyynnöt ei mene kerralla perille, vaan kaikesta pitää sanoa sata kertaa.



Kauppaan mennessä sovitaan, että ei osteta kuin ruokaa ja poika hyväksyy sen. Silti joka kerta kaupasta tullaan kaikki ihan raivon vallassa kun yksi monsteri on saanut kohtauksen ja kulkee naama nutturalla perässä. Kaikki on hyvin, kun tehdään hänen mielensä mukaan, mutta jos tehdään vaikka siskon mielen mukaan, on helvetti irti.



Poika on muutenkin aina huonolla tuulella ja kiukkuinen. Kävimme jo perheneuvolassa, mutta poika pääsee psykologisiin testeihin vasta syksyllä.



Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta lapsesta? Pelkään, että kohta koko perhe voi huonosti kun koko ajan yksi lapsi terrorisoi koko perhettä.



Me ollaan kokeiltu keskustelemalla, sylittelemällä, arestilla, kovalla kurilla ja vaikka millä. Lopputulos on aina sama. Ollaan yritetty antaa aikaa ja jutella siitä, miltä muista perheenjäsenistä tuntuu, ollaan kehuttu poikaa aina kun ollut vähänkin aihetta, pidetty sylissä, hierottu ja rapsutettu jne. Nyt täytyy tunnustaa, että ollaan ihan hukassa ja sekä minä että mieheni ollaan ihan väsyneitä tähän.

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

vielä, meillä poika myös jotenkin tosi empatiakyvytön, ei siis osaa ottaa muita huomioon, miltä muista tuntuu hänen tekemisensä ja sanomisensa. Jos kysytään että etkö yhtään mieti miltä muista tuntuu niin saattaa vaan nauraa ja sanoa että ihan sama. Ottaa todella päähän. Rajat meillä on aina ollut selvät ja sääntöjen totteleminen tuntuu erityisen vaikealta. Niistä ei olla lipsuttu, vaikka monesti on tehnyt mieli kun tuntuu että pää leviää tuohon pojan huutoon. Tästä syystä tulee aika usein käytyä lenkillä jäähdyttelemässä omaa päätä ;)

nelonen

Vierailija

Lohduttaudu sillä ap, että ette ole ainoita ja että teillä on sentään aika helppo lapsi verrattuna moneen muuhun. Tai no, en tiedä lohduttaako se, mutta sanotaan nyt siis niin, että olette toimineet varmasti aivan oikein, eikä ole huonoa vanhemmuutta pyytää apua ja ilmaista, että tilanne uuvuttaa teidät.



Meillä on nuorimmalla aspergerin syndrooma ja on sitä aika syvästi - eli oirehtii voimakkaasti. Ikää on nyt vasta 7 vuotta, ei ole vielä koulussa. Mutta koko elämä on yhtä tasapainoilua: koko ajan kaiken pitäisi sujua nuorimmaisen pillin mukaan tai häneltä repeää hermo. Eikä nyt ole edes kyse mistään isoista asioista, vaikkapa juuri lelun saamisesta, vaan jatkuvista pikkuasioista: kuka sytyttää valot, mitä tv-ohjelmia katsotaan, saako kotona kukaan kuunnella musiikkia (lapsella voimakas ääniyliherkkyys), saako kukaan muu avata ulko-oven uloslähdettäessä jnejne.



Eli kuvittelepa teidän tilanne potenssiin kymmenen....



TIETENKÄÄN emme jatkuvasti suostu lapsen rutiineihin mukaan. Mutta aina ei jaksa myöskään sietää jatkuvia huutoraivareita.



Ja toisaalta meitä helpottaa se tieto, ettei lapsi oikkuile pahuuttaan vaan siihen on sairaus syynä: hän ei ymmärrä sosiaalisia prosesseja ollenkaan, joten yrittää rassukka organisoida todellisuutta rutiinien kautta edes jotenkin itselleen ymmärrettäväksi.



Mutta tuo siis on jatkuvaa tasapainoilia sen suhteen, mitä jaksaa ja sen suhteen, mikä on lapselle kasvatuksellisesti hyväksi. Lisäksi pitää joskus edes toimia isosiskon toiveidenkin mukaan, jatkuva pikkuveljen pillin mukaan tanssiminen ei olisi reilua.

Vierailija

Meilläkin yksi lapsista samanlainen, on ollut pienestä saakka, on nyt 15-vuotias.

Jälkiviisaana sanoisin, että taisi tulla alusta asti mokattua tämän lapsen kanssa, kun hän oli ns. vaativa, niin annoin liikaa periksi ja kasvatin tunteettoman egoistin, joka ei piittaa mistään muusta kuin omasta hyvästään.

Jos nyt saisin alkaa alusta tämän lapsen kanssa, niin en antaisi tuumaakaan periksi l. saisi olla syömättä, jos ei tarjottu ruoka kelpaisi, ei saisi mitään haluamaansa "ilmaiseksi", vaan kaikki olisi tienattava kotitöillä ja hyvällä käytöksellä - huonosta käytöksestä seuraisi aina rangaistus. Tiedä sitten olisiko lopputulos nykyistä kummempi, mutta kokisin yrittäneeni enemmän.

Vierailija

Olisi voinut olla minun kirjoitukseni. Meillä aivan samanlainen kymmenvuotias, nyt neljännellä luokalla. Meillä nuo raivokohtaukset alkoivat kolmannen luokan alussa, siis noin puolitoista vuotta sitten. Siihen asti ihan "normaali" eläväinen poika. Nyt tuntuu oikeasti että kaikki kärsii pojan käytöksestä ja puhuin jo miehelle että oikeasti pitää varmaan muuttaa kohta erilleen, jotta edes toinen saisi vuoroviikoin levätä. Meillä kaksi pienempää lasta, jotka myös tuntuvat ahdistuvan tilanteesta. Ovat ihan innoissaan silloin kun isoveli on jossain muualla ja rauha talossa. Meilläkin tilanteet muuttuvat silmänräpäyksessä, saattaa olla ihan hyvällä tuulella ja yhtäkkiä vaan räjähtää. Psykologille on meilläkin menossa, piti päästä jo helmikuussa mutta ruuhkaa tuntuu olevan. Koulussa menee kuitenkin melko hyvin, välillä tosin on levoton tunneilla, mutta johtunee enemmänkin suuresta luokasta (32 oppilasta), työrauhaa ei ole. Nyt on saanut kaverinsakin suututettua eli sitäkin purkaa nyt entistä enemmän sitten meihin. Itse olen jo ihan neuvoton tilanteessa, eikä mistään tunnu saavan apua tilanteeseen. Eli ei paljon neuvoja, jaksamista kuitenkin sinne.

Vierailija

Myötätuntoa, muuta en osaa sanoa. Meillä on kahdeksanvuotias poika, perusolemuksltaan herkkä ja toiset huomiooon ottava. Sittemmin olen huomannut esi-esi-esimurrosikää, jäpittää vastaan vaikka maailman tappiin saakka, naama on kuin korvasieni ja puhe tiuskimista.



Katsoin minäkin tuon aiemmin mainitun Dr, Philin jakson ja mieshän puhui asiaa. Pojan käytöksen ollessa todella huonoa, etuus kerrallaan otettiin pois. Lapsi oli aidosti hämmästynyt/järkyttynyt menenetteyään legonsa, lelunsa ja uimahalli- kaverireissunsa. Miehen kanssa oltiin yhdessä rintamassa, tiukan päättäväisiä ja silti ystävällisiä. Ei tarvittu tuon kummempaa kurinpalautusta ja lopulta lapsi pyysi anteeksi käytöstään ihan ilman käskyttämistä. Käytös parani aivan toisenlaiseksi. Huonolla tuulella on lupa olla, mutta peruskäyttäytymissäännöt on nyt lapsella muisitissa.



Kannattaa laittaa kova kovaa vastaan. Hemoja ei kannata menettää, sitä ainakin meillä lapsi yritti. Kymmenvuotias on kuitenkin vielä pieni, joten aikuisuus on kovaa valuuttaa. Voimia koko perheelle!

Vierailija

Eka ja tokaluokka meni ihan hyvin, mutta nyt hän on vain koko ajan (paitsi silloin, kun tehdään jotain mikä on hänestä kivaa) huonolla tuulella.



Itseä harmittaa, kun minun on tosi vaikea ottaa hänet avosylin vastaan silloin kun hän on hyvällä tuulella, kun tiedän että se on alkusoittoa sille että kohta tulee joku pyyntö tai vaatimus. Pitäisi vain jaksaa, mutta kun saa koko ajan vain "kakkaa" niskaan.

Vierailija

Eli meillä homma alkoi siten, että poika käyttäytyi kotona miten halusi, joka asiaan tulkutti vastaan, pikkuveljilleen puhui todella ilkeästi jne. Samaan syssyyn poika rupesi pinnaamaan koulusta, harrastuksissa ei käynyt moneen kuukauteen vaan valehteli sinne menevänsä ja me kiltisti maksettiin harrastusmaksut, kun luultiin, että poika käy harkoissa. Koulunumerot laskivat, kaikkea olisi pitänyt saada ja kännykkälaskut pamahtivat pilviin, sellaisia 60-80€/kk.



Mä satuin näkemään Dr.Philin ohjelman hankalista murrosikäisistä (tässä kohti saa nauraa) ja siinä kehoitettiin nuorelta ottamaan kaikki etuudet pois, jotta ne tajuaisivat, ettei voi elää kuin pellossa ja silti vaatia/saada kaikkea. Eli pojalta kannettiin huoneesta telkku, pelit, tietsikka, kännykkä jne ja kerrottiin, että niitä alkaa saamaan takaisin pikkuhiljaa, kun ensin tekee niiden eteen töitä. Eli kouluhommat on lähdettävä sujumaan, käytöstavat on muututtava, kotinhommiin osallistutaan pyydettäessä jne.



No nyt 1,5v myöhemmin voin todeta, että koulussa numerot ovat nousseet ja kotona on rauhallista, kun poika osaa käyttäytyä ja puhelinlaskut ovat 15e luokkaa. Tokihan vieläkin on normaalia käninää joskus, mutta mitään isoa ei enää, mihin ei normaali puhe tepisisi.



tsemppiä!!

Vierailija

Hyvä, että joku ymmärtää! Kuulostaa ihan samalta kuin meillä. Meillä tosin poika on kai todella pidetty kavereiden keskuudessa eikä riitele siellä, eikä muiden ihmisten kodeissa ollessaan. Vain meidän, vanhempiensa kanssa.



Kiitos myös sille, joka sanoi että nyt pitäisi lapselleen kovempaa kuria. Tätä me ollaan pohdittu pitkän aikaa, eli mikä olisi se tasapaino kurin ja ymmärtämisen kanssa.



Lohduttavaa kuulla, että me ei olla ainoita "monsterin" vanhempia.

Vierailija

Wudeo75 kirjoitti:
Ikävä juttu, osuu silmään, ihan muuta googlatessa. Mikä on lapsen tilanne nyt?

Samaa tiedustelisin. Nimimerkillä samantyyppinen tilanne ja olen yksin.

Vierailija

Nostan tätä vähän vanhempaa ketjua. Meillä ihan samaa 10-vuotiaan pojan kanssa. Kaikki on hyvin niin kauan kuin asiat menee pojan mielen mukaan, jos ei niin on tuli irti. On tosi ystävällinen kun haluaa jotain. Kun suuttuu, haukkuu, kiroilee (tämä tullut uutena), heittelee tavaroita ja potkii huoneensa seiniä.

Yritän pysyä rauhallisena mutta kun toinen haukkuu ja kiroilee ja on uskomattoman nenäkäs, hermot menee ja korotan ääntä. Tällä viikolla on joka päivä ollut sama juttu. Pidän kurin mutta isänsä on antanut aina periksi ja ehkä siinä on yksi selitys mutta toisaalta pojalla on hyvä isä, ei pitäisi olla mitään valittamista. Äiti on sitten pojan mielestä surkea ja tyhmä kun pidän kuria. Ollaan eroperhe mutta vuosia sitten jo erottu niin en usko sen vaikuttavan. Harmittaa todella, juuri äskenkin riideltiin. :(

ADHD-lapsen äitipuoli

Kuulostaa, että lapsella on ADHD tai ADD.  Kannattaa viedä tutkimuksiin. Vaikka diagnoosi löytyisikin, tiukka kasvatus auttaa. Edellä onkin tullut siitä hyviä esimerkkejä. Aikuistahan lapsesta ollaan kasvattamassa, eikä se ole lapsen etu, että hän ei osaa aikuisena käyttäytyä ja hoitaa asioitaan.

Vierailija

ADHD-lapsen äitipuoli kirjoitti:
Kuulostaa, että lapsella on ADHD tai ADD.  Kannattaa viedä tutkimuksiin. Vaikka diagnoosi löytyisikin, tiukka kasvatus auttaa. Edellä onkin tullut siitä hyviä esimerkkejä. Aikuistahan lapsesta ollaan kasvattamassa, eikä se ole lapsen etu, että hän ei osaa aikuisena käyttäytyä ja hoitaa asioitaan.

On muitakin vaihtoehtoja, esim. sinänsä melko yleinen lasten uhmakkuushäiriö:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00384

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat