Vierailija

ongelmien työstäminen? Olen ymmärtänyt, että voi olla hyvinkin rankkaa.



Oma tilanteeni on se, että minulla on uusinut masennus, mielialalääkkeet on käytössä ja tällä kerralla saattaisi olla mahdollisuus Kelan korvaamaan pitkään terapiaan. Tavallaan tiedostan ongelmani ja osittain syytkin niihin, mutta hirvittää lähteä penkomaan asioita. Pelkään, että menen vain huonompaan kuntoon.



Hm, ymmärsiköhän kukaan, mitä tarkoitan.

Sivut

Kommentit (27)

kunnan terapeutilla. oon käynyt kaksi ja puolivuotta. välillä se on rankkaa välillä ei. usein on ihan sellaisia käyntejä, missä jutellaan niitä ja näitä. eli huilataan. välillä puhutaan juuri sillä hetkellä elämässä olevista ongelmista. joskus vanhoista kipeistä asioista. niistäkin usein sen perusteella, toistanko jotain vanhaa käyttäytymismallia. mikä häiritsee tän hetkistä elämää.



itse sairastan skitsofreniaa. mulla kesti 5 vuotta toipua siihen kuntoon, että oli mahdollista alottaa terapia. meillä ei ole koettu, että terapia jontekin rajoittaisi perheenelämää. jos olen kipeä tai en muuten pääse paikalle, puhelinsoitto riitää peruutukseksi.



nuo käynnit on ilmaisia ja sopimus on toistaiseksi, eli esim, kelahan ei korvaa kun 2 vuotta, korkeintaan kolme. mä saa käydä kai vaikka lopunikääni ilmaisesksi.

Se on itse asiassa aika vaativa hoitomuoto, varsinkin paljastava (psykoanalyyttinen). Hoito ei onnistu, jos ihminen ei itse motivoidu siihen, eikä koe tarvitsevansa sitä tai saavansa siitä apua.



Psykoterapia on myös niin kallis hoitomuoto yhteiskunnalle, ettei siihen hyödytä pakottaa tai maanitella motivoitumattomia ihmisiä. Iso joukko terapiaa tarvitsevista ja siihen kykenevistä jää hoitoa vaille rajallisten resurssien takia.



Voimia sinulle haastavaan liittoon!



Lainaus:

Ei mun mies osaa mitään tuollaista miettiä. Kyse on sentään ihmisestä joka ei pysty tekemään mitään aikuisen ihmisen päätöksiä itse. Juuri löytää sukkansa vaatekaapista kun neuvon tai etsin ne hänelle. Minä maksan laskut, teen työhakemukset, tulen työhaastatteluihin ym menoihin tueksi, ostan ruuat, teen päätökset koskien lapsia ja mies pelaa tietokoneella ja pleikkarilla ja mussuttaa karkkia. Hän saa minulta karkkirahaa ja sen verran kolikoita, että voi parkkeerata autonsa kun käydään kaupungilla.

10





Lainaus:

Niissä molemmat osapuolet voivat arvioida yhteistyön edellytyksiä ja siten hoidon onnistumista.



Kuulostaa ikävälle, että miehesi ei ilmeisesti terapiansa alussa saanut riittävää informaatiota siitä, mihin terapian aloittaminen sitoo. Ei ole kuitenkaan kyse koko loppuelämän mittaisesta hoidosta, joten muutaman vuoden voi asioita priorisoida, jos näkee terapian merkityksellisenä. Sinunkin olisi varmaan ollut helpompi tukea miehesi terapiassa käyntiä, jos olisit ollut paremmin perillä, mistä tällaisessa hoidossa on kyse ja miten sitä käytännössä toteutetaan.





i]

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oman kokemukseni perusteella voi suositella sitä. Koulutettu psykoterapeutti auttaa ja tukee ahdistavien tunteiden tai asioiden käsittelyssä. Psykoterapiassa ei räävitä, pengota, pakoteta mihinkään. Siinä on mahdollisuus saada aikaa ja tilaa kuunnella omia ajatuksiaan ja tunteitaan toisen, sinusta kiinnostuneen ihmisen kanssa.



Psykoterapeutin valinta on tärkeä vaihe. Voit käydä useammankin luona haastattelussa ja kuulostella itseäsi, miltä tuntuu puhua kullekin. Samoin terapeutti kuuntelee sinua ja arvoi, uskooko hän voivansa auttaa sinua. Psykoterapeuttilistoja löytyy netistä, esim. eri psykoterapiasuuntausten mukaan. Hyvä ohje on mielestäni se, että etsi sopivaa terapeuttia, kunnes hänet löydät ja sen jälkeen pidä terapiasuhteesta kiinni, vaikka tulisi vaikeampia hetkiä (esim. se, että terapeutti alkaa ärsyttämään sinua, voi olla vain merkki terapiaprosessin etenemisestä ja siitä on hyvä puhua terapeutille, eikä lopettaa terapiaa "huonon terapeutin" takia).

arviointikäyntiä ( maksullista) ennen kuin otti potilaaksi. Kuinka ollakaan saimme sossusta juuri kolmeksi arviointikäynniksi rahat joten kun ne oli käytetty niin ei muihin ollut sitten varaa. Sossu maksoi omavastuuosuudet ja terapeuttia varmaan kiinnosti koska ne rahansa sai kun täällä tuo sossun työskentely on tunnetusti laittoman hidasta. Terapiasuuntaus ei valjennut meille kummallekaan missään vaiheessa vaikka sitä pohdittiin. Terapeutti ei valaissut asiaa missään vaiheessa.



Sitten jotenkin jumituttiin tilanteeseen kun ekan vuoden jälkeen terapeutti kirjoitti kelaan lausunnon jonka mukaan mies tarvitsee ainakin vielä vuoden lisää terapiaa. Ei siis päästy siitä irti. Oli jotenkin naurettavaa kun koko perhe joutui elämään terapeutin lomienkin mukaan. Kesälläkään ei voinut mennä sukuloimaan pidemmäksi aikaa koska miehen piti aina ilmestyä terapiaan kahdesti viikossa, joten ajettiin välillä kolmatta sataa kilometriä päivässä, jotta mies sai istua tuijottamassa terapeuttia kolme varttia ja ajettiin takaisin ja parin päivän päästä taas...



Terapia olisi ehkä onnistunut paremmin jos terapeutti olisi myöntänyt, että mieheni elämä terapian ulkopuolella isänä, poikana ja aviomiehenä on myös merkityksekästä miehelleni.



10

Aloittaminen oli rankkaa, avun tarpeen myöntäminen.Ja se sitoutuminen, mitä terapia vaatii, oli vaikea hyväksyä aluksi.



Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu hassulta, sillä voisin käydä terapiassa vaikka uudestaankin:) Ja ajattelen, että terapia olisi hyväksi vaikka ihan kaikille.



Minulle terapauttini sanoi aloittamisen vaikeudessa kerran ihanasti, että prosessissa ei tule vastaan mitään niin rankkaa, mitä ei ole jo kerran aiemmin kestänyt.



Aloita ihmeessä, jos sinulla on mahdollisuus! kaikkea hyvää:)

Lainaus:

Oliko maksuja maksamatta vai yrittikö terapeutti motivoida (viimeisenä keinonaan?) vetoamalla siihen, että mies maksaa joka tapauksessa käynneistä? Muuten kuulostaa erikoiselle, että maksuista puhuminen olisi noin terapiavetoista. Käynnit maksetaan ymmärtääkseni yleisen käytännön mukaan kerran kuussa, joten ihmetyttää, miksi maksuista piti puhua joka kerta.



Toinen, mikä tuntuu erikoiselle on se, ettei terapeutti tukenut miestäsi puhumaan. Olikohan terapiasuuntaus (tai terapeutti) oikea miehellesi, jos tämä vaikeneminen ja hiljaa istuminen oli jatkuvaa? Kuulostaa aika jumittuneelle tilanteelle, mutta eihän sitä ulkopuolelta voi tietenkään tietää, mitä terapiahuoneessa todellisuudessa tapahtuu.



Lainaus:

No mies ei kokenut sitä mielekkääksi, koska terapeutti ei koskaan sanonut mitään paitsi laskusta joka käynnin alussa ja sitten siitä kuinka tärkeää on jatkaa. Muuten kuulemma istuivat välillä sen kolme varttia ihan hiljaa kun mies ei tiennyt mitä sanoa ja terapeutti vaan oli hiljaa ja tuijotti. Valitettavasti yksi mun miehen vaikeimmista piirteistä on se, että siltä puuttuu kokonaan oma-alotteisuus niin olisi tarvinnut edes session alussa jonkin vinkin mistä voisi vaikkapa puhua.

väkivaltainen ja alkoholisoitunut lapsuuden perhe, myös seksuaalista hyväksikäyttöä

Lainaus:

että pitkä terapia on ollut tarpeen ja auttanutkin.



Olen taipuvainen masennukseen, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kerran kärsin, sain lääkityksen ja toivuin vähäisellä keskustelulla. Joskus olen kuitenkin ajatellut tuota pidemmän terapian tarvetta. Olen eroperheestä, perheessä alkoholismia, väkivaltaa, itsemurha jne. Mutta kun tuntuu että en jotenkin kehtaa, kun en nyt ole kuitenkaan masentunut. Luulen kuitenkin, että menneisyyteni vainoaa esimerkiksi lasten kasvatuksessa. Olen tosi ankara, huudan, häpeän jne. Huomaan että toistan äitiäni, jonka koin olevan kauhea äiti ja emme ole enää läheisiäkään. Lasten vuoksi olemme yhteydessä, mutta itse inhoan äitiäni ja koen hänet usein vastenmieliseksi. Ja mitä, jos aiheutan samaa lapsilleni. Että hekin inhoavat minua sitten aikuisena, sitä en haluaisi...

meni omaisuus, siis ihan oikeasti, myin kolmioni ja lähes kaikki raha meni terapiaan. Olen joskus miettinyt hoidon onnistuneisuutta, mutta kyllä varmasti siitä jotain hyötyä oli

+ sama määrä lapsena/nuorena traumaattisen lapsuuden ylipääsemiseen. Tämä aikuisiän pitkä terapia on ollut toki vaikeaa, mutta päin loppuvaiheessa olevana kuitenkin päälimmäinen tunne on helpotus. Jos olet KELAlta saamassa tukea niin pyri 2 käyntikertaan viikossa. Ja valitse terapeutti huolella.

Auki repimisestä ei ainakaan ole kyse. Luulisin, että moni psykoterapiaan hakeutuvista ovat joutuneet kokemaan monia itseen kohdistuvia luvattomia rajanylityksiä, eikä sitä ole tarkoitus psykoterapiassa jatkaa.



Terapeutti antaa oman mielensä "lainaksi" eli auttaa asiakasta/ potilasta hahmottamaan ja jäsentämään omaa kokemusmaailmaansa ja saamaan korjaavia kokemuksia kipeiden muistojen tilalle. Ei terapiassa rymistellä toisen ihmisen sisimpään kuin norsu lasikauppaan ja todeta, että ai, tämmöistä kamaa täältä löytyi, kiitos ja näkemiin. Usein terapeutti näkee tai aavistaa sellaista, mitä terapiassa käyvä ei uskalla vielä tuoda esiin, mutta ei sitä räväytetä ihmisen nähtäväksi ennen kuin ihminen itse on valmis sen kohtaamaan.



Lainaus:

ONko se sitten välttämättöntä, että KAIKKI pitää käsitellä, käydä läpi ja repiä

auki?

vetoamalla siihen, että mies maksaa joka tapauksessa käynneistä? Muuten kuulostaa erikoiselle, että maksuista puhuminen olisi noin terapiavetoista. Käynnit maksetaan ymmärtääkseni yleisen käytännön mukaan kerran kuussa, joten ihmetyttää, miksi maksuista piti puhua joka kerta.



Toinen, mikä tuntuu erikoiselle on se, ettei terapeutti tukenut miestäsi puhumaan. Olikohan terapiasuuntaus (tai terapeutti) oikea miehellesi, jos tämä vaikeneminen ja hiljaa istuminen oli jatkuvaa? Kuulostaa aika jumittuneelle tilanteelle, mutta eihän sitä ulkopuolelta voi tietenkään tietää, mitä terapiahuoneessa todellisuudessa tapahtuu.



Lainaus:

No mies ei kokenut sitä mielekkääksi, koska terapeutti ei koskaan sanonut mitään paitsi laskusta joka käynnin alussa ja sitten siitä kuinka tärkeää on jatkaa. Muuten kuulemma istuivat välillä sen kolme varttia ihan hiljaa kun mies ei tiennyt mitä sanoa ja terapeutti vaan oli hiljaa ja tuijotti. Valitettavasti yksi mun miehen vaikeimmista piirteistä on se, että siltä puuttuu kokonaan oma-alotteisuus niin olisi tarvinnut edes session alussa jonkin vinkin mistä voisi vaikkapa puhua.

Niissä molemmat osapuolet voivat arvioida yhteistyön edellytyksiä ja siten hoidon onnistumista.



Kuulostaa ikävälle, että miehesi ei ilmeisesti terapiansa alussa saanut riittävää informaatiota siitä, mihin terapian aloittaminen sitoo. Ei ole kuitenkaan kyse koko loppuelämän mittaisesta hoidosta, joten muutaman vuoden voi asioita priorisoida, jos näkee terapian merkityksellisenä. Sinunkin olisi varmaan ollut helpompi tukea miehesi terapiassa käyntiä, jos olisit ollut paremmin perillä, mistä tällaisessa hoidossa on kyse ja miten sitä käytännössä toteutetaan.





Lainaus:

Koko terapiakin alkoi oudosti kun terapeutti halusi pitää kolme arviointikäyntiä ( maksullista) ennen kuin otti potilaaksi. Kuinka ollakaan saimme sossusta juuri kolmeksi arviointikäynniksi rahat joten kun ne oli käytetty niin ei muihin ollut sitten varaa. Sossu maksoi omavastuuosuudet ja terapeuttia varmaan kiinnosti koska ne rahansa sai kun täällä tuo sossun työskentely on tunnetusti laittoman hidasta. Terapiasuuntaus ei valjennut meille kummallekaan missään vaiheessa vaikka sitä pohdittiin. Terapeutti ei valaissut asiaa missään vaiheessa.



Sitten jotenkin jumituttiin tilanteeseen kun ekan vuoden jälkeen terapeutti kirjoitti kelaan lausunnon jonka mukaan mies tarvitsee ainakin vielä vuoden lisää terapiaa. Ei siis päästy siitä irti. Oli jotenkin naurettavaa kun koko perhe joutui elämään terapeutin lomienkin mukaan. Kesälläkään ei voinut mennä sukuloimaan pidemmäksi aikaa koska miehen piti aina ilmestyä terapiaan kahdesti viikossa, joten ajettiin välillä kolmatta sataa kilometriä päivässä, jotta mies sai istua tuijottamassa terapeuttia kolme varttia ja ajettiin takaisin ja parin päivän päästä taas...



Terapia olisi ehkä onnistunut paremmin jos terapeutti olisi myöntänyt, että mieheni elämä terapian ulkopuolella isänä, poikana ja aviomiehenä on myös merkityksekästä miehelleni.



10

terapeutti ei koskaan sanonut mitään paitsi laskusta joka käynnin alussa ja sitten siitä kuinka tärkeää on jatkaa. Muuten kuulemma istuivat välillä sen kolme varttia ihan hiljaa kun mies ei tiennyt mitä sanoa ja terapeutti vaan oli hiljaa ja tuijotti. Valitettavasti yksi mun miehen vaikeimmista piirteistä on se, että siltä puuttuu kokonaan oma-alotteisuus niin olisi tarvinnut edes session alussa jonkin vinkin mistä voisi vaikkapa puhua.

Kyse on sentään ihmisestä joka ei pysty tekemään mitään aikuisen ihmisen päätöksiä itse. Juuri löytää sukkansa vaatekaapista kun neuvon tai etsin ne hänelle. Minä maksan laskut, teen työhakemukset, tulen työhaastatteluihin ym menoihin tueksi, ostan ruuat, teen päätökset koskien lapsia ja mies pelaa tietokoneella ja pleikkarilla ja mussuttaa karkkia. Hän saa minulta karkkirahaa ja sen verran kolikoita, että voi parkkeerata autonsa kun käydään kaupungilla.

10





Lainaus:

Niissä molemmat osapuolet voivat arvioida yhteistyön edellytyksiä ja siten hoidon onnistumista.



Kuulostaa ikävälle, että miehesi ei ilmeisesti terapiansa alussa saanut riittävää informaatiota siitä, mihin terapian aloittaminen sitoo. Ei ole kuitenkaan kyse koko loppuelämän mittaisesta hoidosta, joten muutaman vuoden voi asioita priorisoida, jos näkee terapian merkityksellisenä. Sinunkin olisi varmaan ollut helpompi tukea miehesi terapiassa käyntiä, jos olisit ollut paremmin perillä, mistä tällaisessa hoidossa on kyse ja miten sitä käytännössä toteutetaan.





i]

että on hyvä perehtyä etukäteen siihen, miten psykoterapiaa käytännössä toteutetaan (kuinka usein, kuinka kauan, mitä maksaa, mitä eri psykoterapiasuuntauksia on olemassa). Samalla on tarkkaan mietittävä, onko aika oikea psykoterapialle: pystynkö ja pystyykö perheeni sitoutumaan terapiassa käyntiin useamman kerran viikossa ainakin parin vuoden ajan. Terapia kannattaa aloittaa, kun se on niin tärkeä itselle, että kaikki muut menot saavat väistyä eli oma hyvinvointi on niin tärkeä, että jaksaa mennä käytännön hankaluuksien yli.



Kaikille tiivis ja pitkä psykoterapia ei myöskään sovi ja silloin olisi parempi käyttää muita menetelmiä. Ei psykoterapia ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä hoitomuoto. Sekä psykoterapeutilta että psykoterapiassa käyvältä kysytään kykyä vastavuoroiseen vuorovaikutukseen ja psyykkiseen työskentelyyn. Oman kokemukseni mukaan psykoterapia on kuitenkin antoisa ja turvallinen itseensä tutustumisen matka.



Ap kysyi psykoterapian rankkuudesta. Itselle tulee mieleen ainakin se, että riippuu, missä elämänvaiheessa psykoterapian aloittaa. Jos elämässä on päällä jokin akuutti kriisi, joka olisi ilman psykoterapiaa kestämätön, on psykoterapiassakin varmasti paljon surua ja kipua läsnä, vaikkei niitä mitenkään nostettaisi esiin. Jos taas psykoterapian aloittaa vaiheessa, jossa arki jotenkin menee, mutta tuntuu, että siitä uupuu jotain tai on turhan rankkaa ja haluaa katsoa "peruutuspeiliin", mitä selityksiä sieltä löytyisi nykyiseen oireiluun, voi psykoterapia olla rauhallisempaa tutkiskelua ja ymmärryksen hakemista. Toki tällöin voi käydä niin, että kun itse alkaa voida paremmin, alkaa myös haluamaan muutoksia ihmissuhteissaan, mikä puolestaan voi "kuohuttaa vettä vesilasissa", mikä puolestaan voi tuntua rankkuutena myös terapiassa.



On tärkeää kuitenkin muistaa, ettei terapiassa olla yksin, vaan siinä on toinen ihminen, joka kulkee rinnalla. Terapian riittävä pituus auttaa myös siinä, ettei kaikkia asioita tarvitse repiä auki ja kuroa yhteen yhdessä istunnossa, vaan saa rauhassa edetä siinä tahdissa kun voi, uskaltaa ja jaksaa.



Lainaus:

Kyllä se ainakin on rahallisesti rankkaa ja sitoo koko perhettä. Ei voi mennäkään minnekään kun terapiakäyntejä ei voi siirtää. Edes sairaana ei saa olla vaan lasku tulee silti ja siitä ei saa kelakorvausta, koska terapiaa ei ollut. Terapiaan on mentävä vaikka pää kainalossa eikä siirtäminen ja peruuttaminen ole vaihtoehto missään vaiheessa. Meillä kävi mies kaksi vuotta kelarahoitteisessa terapiassa ja koettiin kummatkin terapeutti rasittavana.



Mies oli vielä kirjoittanut hoitosopimuksen terapeutin kanssa, että terapia kestää sen minkä kestää eikä sitä sitten sen sopimuksen perusteella näköjään voinut keskeyttää tai lopettaa. Trapeutti suhtautui vihamielisesti minuun ja minä häneen. Rohkaisi miehen väkivaltaista käytöstä lapsiaan kohtaan normaalina paranemisprosessina joka aiheutui puhtaasti lääkkeistä ja loppui kun lääkitys lopetettiin.



Sähköpostia olisi pitänyt terapeutille kirjoittaa päivittäin ja kun terapia teki vihdoin loppuaan, ehdittiin juhlia terapeutista pääsemistä varmaan kolmasti, niin aina ilmaantui käyttämättömiä käyntejä jostain joissa sitten piti käydä ja tietysti maksaa... Miehestä tuli hirveän ahdistunut ja masentunut loppua kohti kun ei tahtonut millään saada terapeuttia ulos elämästään.



Terapiasta ei kyllä ollut mitään apua ja ollaan ihan samassa tilanteessa vielä vuosienkin jälkeen. Nyt koitetaan taas lääkityksellä, kunnallisella terapialla ja työntekemisellä ratkaista asia. Rahattomuus ja työttömyys ja sitä kautta menetetty itsetunto tuntuu olevan pahimpia esteitä paranemiselle.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat